Nepalin talous on vaarallisesti kallellaan. Ruoan tuonti on seitsemässä vuodessa kolminkertaistunut. Etenkin Intiasta, jossa maataloustuotanto on voimakkaasti subventoitua, tuodaan riisiä, vihanneksia ja hedelmiä, vaikka ne kasvavat hyvin Nepalissakin.
Mahbharatan vuoriston vanhimpia asukkaita ovat olleet chepangit. Heitä pidettiin ennen Nepalin parhaimpina metsästäjinä, ja heidän suurin jumalansa oli Namrung, metsästyksen jumala.
Sahara Nepalin työntekijät ovat hienosti onnistuneet viemään hankettamme eteenpäin koronapandemiasta huolimatta. Hyödynsaajista ensimmäisinä jo 162 pienviljelijää, joista peräti 80 % naisia, on saanut koulutusta vihannesten ja juuresten viljelystä.
Nepal ja Afganistan ovat kaukana toisistaan, mutta niillä on yhteistä raskasta historiaa. Niiden sotilaat ovat taistelleet toisiaan vastaan yli 200 kertaa viimeisen noin kahden sadan vuoden aikana.
“Kun minut vuoden 2019 alussa rekrytoitiin NAFANiin, olin juuri valmistunut lukiosta. Vapaa-ajallani autoin vanhempiani peltotöissä. En tiennyt muusta todellisuudesta”, kertoo hankkeen nuori yhteisökoordinaattori Hukum Bahadur Malla.
Tänä päivänä orjuudessa elää enemmän ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin, arviolta noin 40.3 miljoonaa ihmistä, mikä on kolminkertainen määrä Atlantin orjakauppaan verrattuna.
Koska Nepal on vaikeakulkuinen vuorimaa, tiet ovat kehityksen symboli. Niinpä kaikki maan hallinnon kolme tasoa – paikallinen, piirikunta- ja keskushallinto – rakennuttavat teitä, vähät välittäen siitä mitä niiden alle jää tai kertomatta asukkaille suunnitelmista etukäteen.
Huhtikuun 25. päivänä vuonna 2015 olin Intiassa, lähellä Nepalin rajaa, aikeissa matkustaa Kathmanduun, kun maa järisi. Minulle kerrottiin, että tiet ovat poikki ja ainakaan sinä päivänä busseja ei enää lähtisi. Kaikesta vallitsi suuri epätietoisuus.
Kumppanimme NAFAN on onnistunut yhdistämään toimeentulon parantamisen biodiversiteetin suojeluun ja syrjityn vähemmistökansallisuuden oikeuksien ja kulttuurin puolustamiseen. Tätä symbolisoi se, että metsityskampanjan tärkeimmäksi puulajiksi on valittu chiuri, chepangien pyhä puu.
Pääskyjen ja NAFANin (National Forum for Advocacy Nepal) uudessa kolmevuotisessa hankkeessa parannetaan alkuperäisväestön toimeentuloa ekologisesti kestävällä tavalla, vahvistetaan metsien yhteisöllisen käytön ja suojelun osaamista ja hallintoa sekä lisätään yhteisöjen naisten osallisuutta.