Vaikeinta on köyhistä köyhimpien auttaminen

On toimittava toisin

Rehellisiltä ja itsekriittisiltä Nepalin kumppaneiltamme olemme saaneet kuulla, että kehitystyössä vaikeinta on juuri se, mihin nimenomaan tähdätään eli kaikkein haavoittuvimpien, köyhimpien ja syrjäytyneimpien tavoittaminen. Miksi?

Sahara Nepalin hankkeemme alkoi siten, että ihmisten kiinnostuksen mukaan muodostettiin eri tuotantoryhmiä (viljelyyn, vuohiin, käsitöihin liittyen) ja niiden jäsenille alettiin antaa koulutusta ja sitten resursseja tuotannon kohtentamiseksi. Mutta entä jos ei ole lainkaan maata mitä viljellä paremmin? Tai vuohia on vain pari? Jos voimat eivät riitä bambujen leikkaamiseen tai sairaus passivoi väkisinkin? Eihän silloin ole edes lähtökohtaa minkään “kehittämiselle”.

Helposti käy niin, että hankkeesta hyötyvät ne yhteisön jäsenet, joilla on jo vähän enemmän voimavaroja ja aktiivisuutta kuin toisilla. Onhan se selvääkin! Jos ja kun haluamme opettaa vaikka uutta vihannesten viljelyä, josta riittää satoa myytäväksi asti, ja sitä varten autamme kasvihuoneiden rakentamisessa, meidän on löydettävä viljelijöitä, joiden maapläntille kasvihuone mahtuu ja joilla on vettä lähettyvillä. Ja innostusta ja itseluottamusta ryhtyä uuteen.

Tietoa ja koulutustakaan ei voida antaa kaikille. No, tähän liittyen on muodostettu ryhmiä, joissa ideana on että jäsenet oppivat toisiltaan. Kuulostaa hyvältä! Mutta Nafanin johtaja Bhola Bhattarai, jolla on neljännesvuosisadan kokemus sosiaalisesta mobilisoimisesta, kertoo huomanneensa, että ryhmien vetäjistä, niistä osaavimmista, muodostuukin uusi luokka yhteisössä, uusia vallankäyttäjiä! Syynä tähän hän pitää Nepalin vuosisataista autoritääristä hallintomallia.

Eli kaikkein heikoimmat jäävät edelleen heikoimmiksi, köyhimmiksi, vähäosaisimmiksi. Projektin aikana he ovat voineet saada erilaisia asioita, mutta kun hanke päättyy, he palaavat siihen missä olivatkin.

Tämän huomaa Suomestakin. Hyvinvointivaltiossakin vähäosaisuus kasaantuu ja tuppaa jatkumaan, ajoittaisista tehotempauksista ja projekteista huolimatta.

Ulkoministeriö, jolta saamme rahoitusta, vaatii meitä määrittelemään hankkeiden hyödynsaajat ja toisaalta hankkeessa saavutetut tulokset. Onko tavoitteena x-määrän kasvanut ruuan tai hyödykkeiden tuotanto? Vai ihmisten aito voimaantuminen? Mutta miten sitä mitataan?

Bholan mukaan useimmat donorit eli ulkomaiset rahoittajajärjestöt tuovat mukanaan lukkoon lyödyt prioriteetit ja toimintaohjelmat; paikallisilta kumppaneilta tuskin kysytään mitä ne pitävät tärkeimpänä. Kehitystyö merkitsee lähinnä projektisuunnitelmaan kirjattujen “aktiviteettien” rasti ruutuun -toteuttamista, UNDP:n ja muiden YK:n järjestöjen kehitysyhteistyömallien mukaan.

Suunnitelman laatijan, toteuttajan ja kohteen todellisuudet voivat olla hyvinkin kaukana toisistaan, monessa mielessä.

Olemme saaneet kuulla näitä asioita sen myötä, että Keski-Nepalissa toimiva Nafan ja Kaukolännessä työskentelevä Sahara Nepal ovat aloittaneet yhteisen prosessin. Itse asiassa pyysimme Nafania, kattojärjestönä, toimimaan ikään kuin etä-mentorina tai isoveljenä Sahara Nepalin tiimille. Ajoitus sattui osumaan nappiin, eli monsuunin aikaan, jolloin veden paljous vähentää kenttätyön mahdollisuuksia, eli on aikaa pohtia työn perimmäisiä kysymyksiä.

Me Pääskyt jotenkin hoksasimme, että Sahara Nepalin työntekijämme ovat itse asiassa aika yksin siellä vuorilla edessä olevien yli neljän vuoden yhteisen hankkeemme haasteiden kanssa. He ovat koulutettuja ja tuntevat olosuhteet erittäin hyvin eikä intoa puutu. Mutta ovatko he koskaan saaneet pysähtyä pohtimaan, mihin kehityksellä ja projektilla lopulta tähdätään? Mitä oikein tarkoittaa yhteisöjen (keiden siellä?) mobilisoiminen ja voimaannuttaminen? Entä mitä on “advocacy” eli päättäjiin ja päätöksentekoon vaikuttaminen, pitääkö sellaistakin ehtiä! Mitä merkitsee “accountability” eli vastuuvelvollisuus – donoriako eli rahoittajaa kohtaan? Vai köyhiä? Tai mikä on hyödynsaajien vastuu siitä, miten he hyödyntävät projektin mittaan saamiaan tietoja, taitoja, työkaluja ynnä muuta?

Tähän mennessä kohtaamisia on ollut jo neljä. Heti ensimmäisestä 14.7. lähtien on ilmennyt, että yhteiselle asioiden jakamiselle on suuri tarve. Kahdessa hankkeessamme on myös paljon samoja asioita (luomuviljely pientiloilla, luonnonresurssien vaaliminen ja kestävä käyttö, hallintoon vaikuttaminen, naisten vahvistaminen) eli samoja kysymyksiä. Tutustuminen on nyt johtanut siihen, että kahden järjestömme tiimit ovat keskenään yhteydessä muulloinkin kun varsinaisissa koulutustilaisuuksissa. Nepalissa tapahtuvaa kehitystyötä voivat parhaiten tukea toiset nepalit.

Mitä pitää alkaa tehdä toisin. Tätä on yhteisissä keskusteluissa alettu miettiä. Selvää ainakin on, että toiminnan täytyy ulottua kunnan rakenteisiin ja tapahtua yhteistyössä kunnan kanssa, muuten muutokset haihtuvat kuin tuhka tuuleen projektin päättyessä 3-6 vuoden jälkeen.

Vaikuttaa myös siltä, että kaikkein köyhimpien aidoksi voimaannuttamiseksi tarvitaan erillistä, tarkasti kohdennettua ja pitkäaikaista tukea. Oppien ja hyötyjen leviäminen hieman parempiosaisilta kaikille yhteisöjen jäsenille ei ole lainkaan itsestäänselvää.

“Meidän on itse kokemuksemme perusteella kehitettävä uusia voimaannuttamisen menetelmiä ja työkaluja. Niin projektityöntekijöitä kuin paikallisia asukkaitakin on opetettava ja mobilisoitava eri tavalla. Kaikkien on ensimmäiseksi tultava tietoiseksi systeemistä ja valmistauduttava toimimaan ja vaikuttamaan siinä”, Bhola sanoo.

Nafanissa tehdään parhaillaan hyvinvointikartoitusta rutiköyhien talouksien identifioimiseksi ja erillisten toimenpiteiden kohdentamiseksi juuri niihin. Syyskuussa alkaa myös yhteinen tekemällä oppii -oppimisprosessi paikan päällä Nafanin työntekijöiden ja kyläläisten kesken.

Uusista tuulista saavat ensimmäisinä kuulla ja oppia Sahara Nepalin työntekijät. Ja me Pääskyt.

Ruoka on politiikkaa. Kuten Nafanissa, myös Sahara Nepalissa kannustetaan perinteisten kestävien viljalajikkeiden viljelyyn ja suositellaan niistä valmistettujen ruokien tarjoamista niin kotona kuin kunnan tilaisuuksissa, ruokaloissa kuin ravintoloissakin. Kuvassa hirssistä valmistettuja kakkuja.

Teksti: Katri Simonen

Kuvat: Sahara Nepal

Samantyyppiset artikkelit

Suorittamisesta kuuntelemiseen

Pääskyillä on Nepalissa kaksi hanketta, joiden kohderyhmät, -ympäristöt ja useimmat toiminnot ovat hyvin samanlaisia. Käytännön työn painotuksissa ja sen myötä tuloksissa on tullut kuitenkin esiin selviä eroja.

08 marras 2023