Marraskuun 20. päivän parlamenttivaaleissa on ehdokkaita 57 puolueesta. Ratkaisevaa lienee kuitenkin se, että kolme valtapuoluetta ovat vaalipiirien vekslaamisten, liittoutumien ja keskinäisten juonittelujensa kautta paaluttaneet asemansa. Käytännössä tämä tarkoittaa kuutta vanhaa miestä, jotka ovat vuorotelleet vallassa ties kuinka monta kertaa 1990-luvun puolesta välistä lähtien.
Ideologisilla eroilla ei ole vaaleissa merkitystä, liitossa voidaan olla vaikka arkkivihollisen kanssa, pääasia on vallassa pysyminen aina vaan. Vaaliehdokkaiden joukkoon on nyt liittynyt myös tusina Nepalin rikkainta miestä.
Toukokuun paikallisvaaleissa kolmannes valituiksi tulleista kaupunkien ja piirikuntien johtajista oli rakennusurakoitsijoita.
Nykyinen pääministeri Sher Bahadur Deuba, 76, on pyrkimässä pääministeriksi viidettä kertaa.
Naisten osuus ehdokkaista on alle 10 prosenttia, dalittien ja alkuperäiskansojen vielä vähemmän. Tilanne on selvästi huonompi kuin ensimmäisissä vaaleissa 2017.
Lähes 4 miljoonaa nuorta nepalia, jotka ovat töissä ulkomailla, eivät pääse vaikuttamaan asioihin lainkaan. He eivät saa äänestää, koska postiäänestystä ei sallita ja sähköisiin äänestyslaitteisiin ei luoteta.
Nepali Times -lehden mukaan demokratian toteutumisen ainoa toivo on nuorissa sitoutumattomissa ehdokkaissa, joiden osuus on 37 prosenttia.
Nepalin tilkkutäkkiyhteiskunnassa, monietnisessä, moniuskontoisessa, monikielisessä ja monikulttuurisessa noin 30 miljoonan asukkaan maassa demokratia etenee vaarallisesti vaappuen.
Teksti: Katri Simonen
Kuva: Pixabay
LÄHTEET:
Gambling with our future. Nepali Times 23.10.2022
House of Cards. Nepali Times 21.10.2022
3-party dictatorship. Nepali Times 16.10.2022