nepal Tag

Materiaalista apua annetaan vastedes vain kaikkein köyhimmiksi identifioitujen yhteisöjen kaikkein syrjäytyneimmille jäsenille. Luokitus on tehty yhdessä kunnan viranomaisten ja luottamushenkilöiden kanssa. Mikä tärkeintä: myös Raksirangin kunta on ilmoittanut keskittävänsä oman tukibudjettinsa näille köyhimmille talouksille. Tällaista kohdentamista ei ole aiemmin harjoitettu. Kunnan ja valtion tuesta ovat...

Chiuri Youth Club -ryhmän tapaaminen oli ilahduttava. Nuoret kertoivat ensi vuoden toimintasuunnitelmastaan, jonka laatimiseen he olivat saaneet tukea Nafanilta. Nuoret myös opettelevat Nafanin ohjauksessa hakemaan kunnalta taloudellista tukea. Tämä on juuri sitä capasity buildingiä, josta kehitysyhteistyössä puhutaan. Emme anna kalaa, vaan opetamme kalastamaan....