Svalorna Indien Bangladesh -järjestön eli meikäläisittäin Lundin Pääskyjen arvot ovat käytännöllisesti katsoen samat kuin meillä.
Ruotsin Pääskyt on perustettu vuonna 1959. Se on jakautunut Lundin ja Tukholman Pääskyihin, jotka toimivat itsenäisinä järjestöinä. Kohdemaat ilmenevät nimissä: Lundissa Svalorna Indien Bangladesh ja Tukholmassa Svalorna Latinamerika.
Lundin ja meidän arvot ovat naisten oikeudet (meillä: tasa-arvo), ruokaomavaraisuus (toimeentulo) sekä ympäristö ja ilmasto (ympäristö).
Heillä on tai olisi, ellei nyt toisena viidestä hankevuodesta olisi tullut pakollista sopimusten irtisanomista, ohjelmat Intiassa viiden kumppanijärjestön kanssa ja Bangladesissa kahden järjestön kanssa. Hankkeiden suoria hyödynsaajia on yhteensä tuhansia ja epäsuoria kymmeniätuhansia.
Molemmissa maissa on oma kokenut ja pätevä paikallinen kokopäiväinen työntekijä.
Tunnuslauseessaan Svalorna kertoo mahdollistavansa pääsyn pois köyhyydestä.
Lundin toimistossa on neljä osa-aikaista työntekijää. Heistä uusin, osa-aikainen varainhankintavastaava, aloitti syyskuun alussa. Hänen työhönsä kohdistuu nyt suuria odotuksia, kun omarahoitusvelvollisuus kolminkertaistuu. Jäseniä Lundin Pääskyillä on 250 ja vapaaehtoisia 20. Nämä mm. vastaavat Svalorna Second hand -puodista. Hallituksessa on 12 hyvin sitoutunutta jäsentä.
Yritysyhteistyötä suositellaan nykyään järjestöille ja Svalorna on myös saanut siitä koulutusta. “Mutta silloin päätösvalta ei ole enää omissa käsissä eikä toiminta kasva alhaalta ylöspäin vaan ylhäältä alaspäin”, puheenjohtaja Isabella Holmquist sanoo. Häntä ihmetyttää, että ihmiset vakuuttavat haluavansa tukea koulutusta ja muuta pitkän tähtäyksen kehitystyötä, mutta käytännössä he kuitenkin antavat eniten rahaa katastrofiapuun. Se on tietysti tärkeää, mutta ei muuta köyhyyden rakenteita. Hänen mukaansa Ruotsin oikeistohallitus toimii hyvin samanhenkisesti kuin Suomen. “Hallituksen edustajien puhetapa on itsekeskeinen, kuluttajakansalaisuutta korostava eikä siitä kuulu ymmärrystä ihmisoikeuksia eikä empatiaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka asuvat maissa joissa ihmisoikeudet eivät toteudu.” Epädemokraattisesti hallituissa maissa elää 70 prosenttia maailman väestöstä.
Oman maansa Emmausten kanssa Lundin Pääskyillä ei ole samalla lailla läheistä suhdetta kuin meillä on Suomessa. Sen sijaan hekin onneksi saavat paljon tukea ja ymmärrystä Suomesta Ahvenanmaan ja Tammisaaren Emmauksilta.
Ruotsin kehitysyhteistyörahoitus on viime vuosina ollut prosentin bkt:stä. (Suomen kehy-osuus on tänä vuonna 0,42 prosenttia, ensi vuonna 0,36 prosenttia..) Nyt summa Ruotsissa on kolmeksi vuodeksi jäädytetty noin 5 miljardiin vuodessa. Talouden kasvaessa avun suhteellinen osuus pienenee. Uuden oikeistohallituksen painopisteitä on Ruotsin ulkomaankaupan ja muiden intressien edistäminen sekä maahanmuuton kontrollointi. Pääkohdemaa, kuten Suomessakin, on Ukraina.
Teksti: Katri Simonen
Kuva: Amanda Ömar. Svalorna Indien Bangladeshin hankkeen kouluttamat intialaisnaiset Deepa, Shilpa, Ratnamma, Manual ja Bhavan saavat lisätuloja omasta yritystoiminnastaan. Nyt he haluavat inspiroida kylänsä muita naisia.