Dalitit eli kastittomat ovat Nepalin vähäosaisin väestöryhmä. Heitä on ympäri maata, eniten köyhässä Madeshin provinssissa, jossa myös kastierottelu on voimakkainta. ...
Pääskyjen hanke Nepalin Kaukolännessä, Mastan kunnassa, näkyy ja vaikuttaa. Merkittävimpiä muutoksia on viljelyn monipuolistuminen. Ympäristötietoisuuden lisääntyminen tulostuu rehuntuotannon ja eroosion torjunnan onnistuneena yhteytenä ja ympäristön siistiytymisenä....
Jokien varrella suoritettava Chhath-festivaali on Nepalin tasankoalueen eli Terain asukkaiden tärkeimpiä uskonnollisia juhlia. Rituaalin mukaan naiset, jotka seisovat vyötäisiään myöten vedessä, rukoilevat nousevalle ja laskevalle auringolle. Mutta Pääskyjen Bara-hankkeen toiminta-alueella sijaitsee teollisuutta, joka laskee jätevetensä jokiin, niin että Sirsiya-joki muuttuu pikimustaksi ja kelvottomaksi niin kotitalouskäyttöön,...
Neljä vuotta sitten taivas oli harmaa ja meri tummui kun Sri Lankan vesille ajautui rahtialus, joka oli matkalla Dubaista Malesiaan täynnä muovirakeita ja kemikaaleja. Aluksen sisuksissa savusi syövyttävää nitraattihappoa vuotava kontti....
Suuri osa Nepalin taloudesta on Z-sukupolven eli vuosina 1997-2012 syntyneiden nuorten harteilla. Heitä on valtaosa mm. Persianlahden maissa, Malesiassa ja Intiassa olevista siirtotyöläisistä....
Nepalin ainoalle tasankoalueelle, Intiaan rajoittuvalle Teraille, kohdistuu kymmenien miljoonien ihmisten odotuksia, kehityspyrkimyksiä ja paineita. Juuri sieltä Pääskyjen hanke on löytänyt käyttämättömiä resursseja ja on suuntaamassa niitä alimmista alimpien, kastittomien eli dalitien, hyväksi....
Gyana Devi Boharan perhe eli perinteisen omavaraisviljelyn sekä aviopuolison Intiasta osa-aikatyöläisenä hankkimien tulojen varassa. Tilan antimista riitti nelilapsille perheelle ruokaa vain kolmeksi kuukaudeksi vuodessa....