Ei vain tyhjää höpinää ja ajanhukkaa
Pääskyjen tarinan alku on niin vaikuttava, että siihen on aina inspiroivaa palata. Tämänsyksyiset yllättävät lahjoitukset tilillemme pitkäaikaisen Pääskyjen jäsenen, Tua Flomanin, poismenon jälkeen osoittavat, miten kauaskantoista muutosenergiaa oli keskittynyt pieneen Tammisaaren kaupunkiin yli 60 vuotta sitten.
Nuori mies, lääketieteelliset opintonsa juuri aloittanut Peter, tutustui syksyllä 1966 viehättävään 21-vuotiaaseen Tuaan. Tyttö kertoi innostuneena mahtavasta kokemuksestaan: hän oli ollut ystävättärensä kanssa kuukauden Emmauksen lumpunkerääjien työleirillä Orleansissa, Ranskassa. Oli nuoria Pohjoismaista, Saksasta, Ranskasta ja Italiasta, yhdessä kerättiin ja myytiin ihmisten lahjoittamia tavaroita köyhien auttamiseksi. Hauskaa!
Peter kuunteli ihaillen. Jotain vastaavaa oli hänkin kokenut ollessaan vaihto-oppilaana Jenkeissä, jossa elettiin laulu- ja rauhanliikkeen kiihkeää aikaa. Vietnamin sotaa vastustettiin – Peter oli tavannut jopa itse Buffy Sainte-Marien, jonka kappaletta Universal Soldier kuultiin sitten Suomessakin Hectorin esittämänä nimellä Palkkasoturi.
Peter ja Tua alkoivat seurustella.
Seuraavana kesänä he lähtivät yhdessä Emmauksen työleirille Italiaan, Torinoon. Peterille kokemus “lumppujen” eli kaikenlaisten vanhojen vaatteiden ja kodintavaroiden jalostamisesta konkreettiseksi avuksi merkitsi vahvistusta heidän Tuan kanssa pitkin vuotta käymilleen ideologisille keskusteluille. Se oli myös hieno kontrasti yliopistoympyröille. Nuorta lääketieteen opiskelijaa, Meilahden ja Munkkiniemen kasvattia, haastateltiin kokemuksistaan Hufvudstadsbladetiinkin. Haastattelussa hän vakuuttaa, että tällaiseen hommaan kannattaa antautua, se ei ole mitään tyhjää höpinää tai ajanhukkaa, kuten jotkut lääkiksen opiskelutovereista vihjailivat.
Nuoret kihlautuivat ja Peter Floman pääsi myös tutustumaan Tuan lempienoon, Rurik Ranckeniin ja siihen suureen innostukseen ja määrätietoisuuteen, mikä enon kotikaupungissa Tammisaaressa oli syntynyt.
Suomessa, kuten muuallakin länsimaissa sotien jälkeen, oli herätty uuteen todellisuuteen ja tietoisuuteen kehitysmaiden köyhyydestä kolonialismin jäljiltä.
Rurik ja hänen vaimonsa Birgit Rancken olivat saaneet innostavia ideoita Ruotsin kautta Ranskasta ja perustaneet Kehitysmaayhdistys Pääskyt vuonna 1964. Ensimmäinen oma vapaaehtoinen oli juuri lähetetty vuodeksi Peruun, Cuna Nazarethin päiväkotiin. Perun asioita opiskeltiin innokkaasti ja paljon kirjeitä ja uutislehtiä laadittiin. Haluttiin kantaa oma korsi kekoon maailman epätasa-arvon ja hädän lievittämiseksi.
Rahaa siis tarvittiin ja niin tehtiin rohkea päätös Emmaus-yhdistyksen perustamisesta ja oman pakettiauton hankkimisesta. Siitä alkoi loputon – ja Suomessa uraauurtava! – ruljanssi käytettyjen tavaroiden parissa.
Perustettiin myös Emmaus-kommuuni. Aluksi siihen kuuluvat seitsemän henkeä (joista kolme lapsia) asuivat ja tekivät työtä Ranckenien 86 neliön rivitalohuoneistossa.
Vuonna 1973 saatiin hankittua vanha Västervikin kansakoulu. Saman katon alle asettuivat nyt kerätyt tavarat ja niiden myynti (Loppis), perheen ja vaihtuvamääräisen jäsenkunnan koti sekä toimistot ja vierashuoneet. Oli myös puutarha, jossa aherrettiin oman ruuan kasvattamiseksi.
Yhteisön jäsenet saivat ylläpidon ja taskurahaa tupakka-askin hinnan verran päivässä.
Kukin sai tulla ja olla sellaisena kuin oli. “Oli toipuvia alkoholisteja, näyttelijöitä, intialaisia, latinoja …”, Peter muistelee. Västervikistä sukeutui kansainvälisten yhteyksien ja uuden oppimisen “hub”, josta ei pöhinää puuttunut. Basaareineen, kaikenvärisine vieraineen ja rohkeine maailmalle lähteneine nuorine vapaaehtoisineen (kaikki muuten naisia) se sai myös runsaasti huomiota Suomessa. Jo vuonna 1965 Pääskyt-Emmauksesta kerrottiin lehdistössä 11 palstametriä!
Tuan äidin veli Rurik, vaatimattomuudessaan karismaattinen ja aina ystävällinen Pääskyjen puheenjohtaja, teki suuren vaikutuksen Peteriin. Rurik oli museon- ja kirjastonjohtaja, kiinnostunut kirjallisuudesta, taiteesta, uskonnosta, luonnonsuojelusta, Tammisaaren kaupungin kehittämisestä. Hän ja Bigi olivat myös kveekareita.
“Sen ydinsanoma on, että kristinuskoa ei eletä äänekkäästi kuuluttaen vaan yhdessä meditoimalla. Hartaus on hiljaisuutta. Jos jollakulla on tapaamisissa sanottavaa, hän saa puhua suunsa puhtaaksi. Ei ole pappeja, ei tasoeroja …Yhteisöllisyys ja vaatimattomuus ovat johtotähtiä. Kaikkia ihmisiä kunnioitetaan. Sitä kautta juontui myös kiinnostus kehitysmaita kohtaan.”
Rurik oli pasifisti ja Peteristäkin tuli hänen vaikutuksestaan aseistakieltäytyjä. Rurik oli osallistunut sotaan kotirintamalla Hangossa ja invalidisoitunut polvesta. Sodan jälkeen hän alkoi nähdä nationalismin kansakuntaa kapeuttavana ahdasmielisyytenä.
Yksi puoli Ranckenien toiminnassa oli kiinnostus metsiä kohtaan. Rurikin isä oli ollut metsäopiston rehtori ja rakennuttanut Äkäslompololle Karinivan eräkämpän. Sinne vietiin ulkomaisia vieraita, esimerkiksi Sisilian Gandhiksi kutsuttu kansalaisoikeustaistelija Danilo Dolci. Ranckenin pojista Romista ja Kristofferista tuli metsäammattilaisia. Metsänistutukset ja metsien biodiversiteetin vaaliminen ovat olleet koko ajan olennainen osa myös Pääskyjen toimintaa.
Tua, kirjastonhoitaja ja Peter, lääkäri, saivat kolme lasta ja vierailivat usein Helsingistä Tammisaaressa. Puolitoista vuotta he asuivat siellä itsekin.
“Tua bibliofiilinä auttoi Rurikia kirjojen lajittelussa Loppiksella; kirjoja oli valtavasti. Me muut seurasimme elämänmenoa salin puolella. Meidän lapsille käynnit Västervikissä olivat silmiä avaavia ja maailmankatsomusta pohjustavia kokemuksia.”
Peter korostaa vapaaehtoistyön ja henkilökohtaisten kokemusten avartavaa vaikutusta, kun itse näkee maailman epäkohtia ja hätää.
“Sellainen ei ole vain fiilistelyä ja egotrippejä vaan nuoret ihmiset voidaan kytkeä mukaan toimintaan. Jokainen vapaaehtoinen voi antaa oman panoksensa”, hän sanoo.
Peter tapasi ohimennen kerran vierailulla olleen Abbe Pierren. Tämä vaikutti hyvin vaatimattomalta ja ystävälliseltä ja nautti erittäin suurta kunnioitusta.
“Ajan myötä valta sokaisi hänet. Se, mitä myöhemmin on ilmennyt, ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä mitä hän loi.”
Peter sai tavata myös Emmaus-liikkeen aktiivin, Pere Guyn, joka oli selviytynyt keskitysleiriltä, minne hänet Ranskan vastarintaliikkeen aktiivina oli passitettu.
Sittemmin Flomanit muuttivat Porvooseen. Kehitysyhteistyökiinnostus löysi siellä muotonsa mm. osallistumisena pakolaiskeskuksen toimintaan. Leskeksi tänä syksynä jääneelle Peter Flomanille Peace Cafe on edelleen tärkeä kiinnekohta.
Porvoossa asuu myös Gun Wasenius-Hietanen, joka yhdessä Else Kjellströmin kanssa vuonna 1970 lähti Pääskyjen vapaaehtoiseksi Peruun ja koki siellä tuhoisan maanjäristyksen sekä koko maailmankatsomuksensa radikalisoitumisen kahden vuoden aikana, kun he asuivat slummissa köyhien kanssa. Gunista tuli maolainen feministi.
“Me luimme Gunin matkakirjeitä. Kun hän palasi Suomeen, hänestä tuli julkkis Emmaus-piireissä ja laajemminkin”, Peter kertoo.
Julkisuus alkoi erittäin suorasukaisesta haastattelusta, jonka Gun oli Perussa antanut eräälle radiotoimittajalle. Suomessa Gun jatkoi työtä kiertäen ympäriinsä näyttäen diakuvia ja kertoen köyhiin kohdistuvasta sorrosta. Naistenlehdet valitsivat Gunin yhdeksi Suomen vaikutusvaltaisimmista naisista.
Pääskyjen ja Emmauksen filosofiaa
”KUNNIALLINEN TILAISUUS KELLE TAHANSA TEHDÄ OSANSA”
Ajattele globaalisti, toimi lokaalisti.
Tarvitsemme juuret ja meillä pitää olla siivet.
Kotiseututunnetta on rikastettava globaalilla ajattelulla ja tietoisuudella. Ahdasta, sotahistoriallisilla kunniakäsityksillä ladattua kansallismielisyyttä on hillittävä. Yhteys kolmanteen maailmaan ja uusiin valtioihin voi opettaa meille paljon – myös sen, että kansallismielisyydelläkin on rajansa.
Emme voi lievittää kaikkea köyhyyttä maailmassa. Mutta emme myöskään voi elää täysin välinpitämättöminä. Emmauksen kirpputoritoiminnassa on kunniallinen tilaisuus kenelle tahansa arjessaan tehdä oma pieni osansa.
Rurik Rancken
Se, että ihmisellä on syy elää, ei vain varaa elää, antaa ihmiselle uutta toivoa, itsekunnioitusta ja arvokkuutta.
Anna työttömälle 300 markkaa kuukaudessa ja hänestä tulee riippuvainen ja tyytymätön. Anna hänelle vain 2 mk päivässä, ruoka ja sänky ja sen lisäksi mielekäs työ ja osoita, että joku tarvitsee häntä, ja hän on tyytyväinen.
Sanoin että tarvitsen häntä toisia ihmisiä varten. Se antoi hänelle sen mitä hän kaikkein eniten tarvitsi: syyn elää.
Abbe Pierre
Kolmannen maailman kannalta minun kaltaiseni vapaaehtoiset ovat ihan turhia, vapaaehtoistyö on eräänlaista uuskolonialismia. Mutta ihmistä itseään se palvelee siten, että hän alkaa ymmärtää kolmatta maailmaa ja toivottavasti pystyy paremmin vaikuttamaan asioihin omassa maassaan. Ajattelen, että ihmisen pitää kaivaa siitä kohtaa missä itse on. Kräv där du står.
Gun Wasenius-Hietanen
Nyt jälkeenpäin ajattelen, että ei pidä olla liian suuria odotuksia, kaikki on kuitenkin plussaa. Tärkeää on myös se, mitä tapahtuu täällä. Vapaaehtoistyö lisää tutkimusten mukaan onnellisuutta! On hyvä antaa ja auttaa niin kauan kuin voi, elämäntilanteet voivat muuttua.
Hienoa on, jos voimme vaikuttaa siihen, ettei joka puolella maailmaa tehdä samoja virheitä kuin me olemme tehneet – – .
Kristoffer Rancken
Lähteet:
Äventyret EMMAUS 1964-2004 Svalorna, toim. Birgit Rancken. 2004
Pakko päästä maailmaa parantamaan, Pääskyt Uutiskirje 3/2021, toim. Katri Simonen
Syvällisyydessä on liian henkilökohtaisuuden vaara, Kehitysmaayhdistys Pääskyt 1964-2014, Siipien sillalla – Eksotiikasta exceliin, heittäytymisesä hallinnointiin, toim. Katri Simonen 2014
Teksti: Katri Simonen
Kuva: Peter Flomanin valokuva-arkisto
