Tule mukaan Pääskyjen hallitukseen!

Haemme nyt toimintaamme uusia vapaaehtoisia ja ehdokkaita ensi vuoden hallitukseen

Hallituksemme pitkäaikaiset jäsenet Suvi ja Paula kertovat, miten Pääskyt on vaikuttanut heidän elämäänsä ja työuraansa.

Suvi Sillanpää:

Minut toi Pääskyihin mukaan kiinnostus vaikuttaa naisten asemaan ja oikeuksiin sekä Pääskyjen hanke intialaisen Self Employed Women’s Associationin (SEWA) kanssa. Lähdin opiskeluaikoina silloisen Kepan vapaaehtoisohjelman kautta SEWAan vapaaehtoiseksi ja liityin Pääskyjen SEWA-hankeryhmään. Lopulta tein myös graduni liittyen muuttoliikkeeseen SEWAn hankealueella Intiassa. Liityin Pääskyjen hallitukseen ja olin joitakin vuosia puheenjohtajanakin.

Suvi Dungarpurissa


Siitä on nyt kymmenen vuotta, kun osallistuin ensimmäisen kerran Pääskyjen kokoukseen Emmauksen kirppiksellä ja vaikka hankkeet ja osittain ihmisetkin ovat vaihtuneet, on asian ydin sama: toimintaa oikeudenmukaisemman maailman puolesta Emmauksen kirppiksen uumenista.


Pääskyissä toimiminen on antanut minulle valtavasti. Olen saanut olla mukana kehitysyhteistyöhankkeiden suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa niin seurantamatkoilla paikan päällä kuin (useimmiten) paperisulkeisissa Emmauksen keittiössä tai läppärin sinisen valon kajossa. Olen oppinut naisten oikeuksista, alkuperäiskansoista, maaseudun elinkeinoista, ilmastonmuutoksen vaikutuksista, muuttoliikkeistä jne. Olen oppinut kehitysyhteistyön rakenteista ja hallinnosta, kummitoiminnasta, kirjoittamaan hankehakemuksia ja viestintää.


Motivaatio olla mukana kumpuaa halusta auttaa heikompiosaisia, ja auttamisen keinot voivat olla monenlaiset. Olen suunnitellut varainkeruutapahtumia- ja keinoja sekä nettisivuja, päivittänyt facebookia ja verkkokauppaa, kirjoittanut lehtijuttuja ja esitteitä, opetellut käyttämään InDesignia (vaihtelevalla menestyksellä), koordinoinut yhteistyötä, hoitanut tuoteostoja, järjestellyt myyntivitriiniä, kartoittanut uusia hankekumppaneita ja vetänyt hankeryhmää.


Kaikista näistä kokemuksista on ollut minulla hyötyä (työ)elämässä. Esimerkiksi hankesuunnittelutaitoja voi käyttää myös muiden alojen hankkeissa ja viestintä- yhteistyö- ja koordinointitaidoista on aina työmarkkinoilla kysyntää.


Kaikista parasta Pääskyissä on kuitenkin ihmiset, niin omassa yhdistyksessä kuin kumppanijärjestöissäkin. En keksi parempaa kuvausta, kuin erään Pääskyjen hallituksen pitkäaikaisen jäsenen taannoinen lausahdus: ”Aina on ollut mukavaa.” 😊

SEWA-hankkeen seurantamatkalla Gujaratissa tammikuussa 2013.

###

Paula Laurinmäki:

Tutustuin Pääskyjen toimintaan ensimmäisen kerran vuonna 2017 Prayatna Samiti- hankeryhmässä. Hankkeen tavoitteena oli edistää ekologisesti kestävää maataloutta ja ravintorikkaiden kasvien kasvatusta Intiassa Rajasthanin osavaltiossa tukien erityisesti naismaanviljelijöitä. Olin aikaisemmin suorittanut harjoittelun Rajasthanissa sijaitsevassa kehitysyhteistyöjärjestössä ja olin kiinnostunut oppimaan lisää nimenomaan hankehallinnosta. Viihdyin Pääskyissä niin hyvin, että lähdin mukaan hallitukseen ja olen ollut mukana siitä asti.

Kiinnostukseni hankehallintoa kohtaan kasvoi Pääskyissä entisestään. Hallituksen kokouksissa pohdimme hankkeiden tuloskarttoja ja indikaattoreita ja tajusin, että tätä haluaisin tehdä ihan täyspäiväisesti. Syksyllä 2018 päätinkin lähteä opiskelemaan alaa Lundin yliopistoon Ruotsiin. Hallituskokemuksesta oli runsaasti hyötyä opinnoissani ja toisaalta opintoni auttoivat minua ymmärtämään Pääskyjen ja kumppanijärjestöjen toimintaa vielä syvällisemmin. Pääskyjen joustavat kokouskäytännöt ovat mahdollistaneet mukanaolon myös opintojeni ajan.

Amber Fortilla Jaipurissa

Pääskyissä olen pitänyt eniten siitä, miten helppoa toimintaan on ollut liittyä mukaan ja miten jokainen pääsee osallistumaan juuri haluamallaan tavalla. Kokouksissa jokaisen ääni on yhtä tärkeä ja kaikki uudet ideat otetaan ilolla vastaan. Yksi hallitusvuosien kohokohdista on ollut osallistuminen Maailma kylässä -tapahtumaan, missä tuotemyynnin lisäksi pääsin kohtaamaan lukemattomia uusia kasvoja ja kertomaan heille Pääskyjen toiminnasta.

Konkreettisesti olen oppinut lisää alkuperäiskansojen oikeuksista, pienmaanviljelijöiden elinkeinosta ja maaseudun erityishaasteista, siitä miten kehitysyhteistyöhankkeiden edistymistä seurataan ja arvioidaan, mitä kaikkea hankehakemusta suunnitellessa tulee ottaa huomioon ja miten hankkeiden budjetit laaditaan, erilaisista varainkeruutavoista Suomessa ja kansalaisjärjestöjen tekemästä yhteistyöstä.

Järjestämme Emmauksen Vallilan kirpputorilla 17.11.2020 klo 17.30 tutustumisillan, missä voit tavata kuluvan vuoden hallituksen jäseniä ja kuulla lisää toiminnastamme. Jos kiinnostuit, laitathan itsestäsi lyhyen esittelyn 15.11. mennessä osoitteeseen heli.janhunen@paaskyt.fi ja kerro samalla, pääsetkö osallistumaan tutustumisiltaan. Mikäli et pääse tulemaan paikan päälle, tarjoamme mahdollisuuden etätapaamiseen erikseen sovittavana ajankohtana.