Kuva: Tapio Tamminen ja toiminnanjohtaja Marianne Leimio marraskuussa 2005 Paasitornissa, vähän jännittyneinä. He ovat juuri vastaanottaneet presidentti Tarja Haloselta Kepan myöntämän Kumppanuuspalkinnon tunnustuksena Pääskyjen ja intialaisen VCDS-järjestön yhteistyöstä. Seuraavana vuonna Tapio sai kutsun presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle.
Pääskyjen pitkäaikainen puheenjohtaja ja jäsen Tapio Tamminen on kuollut. Tapio! Meidän PUH eli puheenjohtaja vuosina 2000-2008, aina ystävällinen, rauhallinen, kohtelias, huumorintajuinen, viisas ja omintakeinen ihminen, jolta ei ulottuvuuksia puuttunut. Itse hän ei niistä koskaan numeroa tehnyt, mutta milloin ilmeni mitäkin: väitöskirja valmistunut, taas uusi tietokirja ilmestymässä, radiodokumentti tulossa, matka Intiaan jälleen kiikarissa. Vaatimaton Tapio (s. 1954 Kajaanissa) oli hämmästyttävän aikaansaapa, hän oli “tutkija, tietokirjailija (vuonna 2015 hänet palkittiin Tieto-Finlandialla teoksestaan Kansankodin pimeämpi puoli), radiotoimittaja, koulutukseltaan kulttuuriantropologi ja filosofian tohtori, Intia-asiantuntija ja luomutilallinen Kirkkonummella”.
Jossain vaiheessa hänellä oli ollut luomulampaitakin ja tila Taavetissa. Akateemiselta ja aina lämpimäntyylikkäältä Tapiolta onnistui pellot ja maalaiselämä siinä missä maailmanmatkaaminen Intiassa ja omista kokemuksista ja tutkimuksista ammentavien analyyttisten, kirkkaiden ja mukaansatempaavien teosten laatiminen. Jollain lailla kaikkien hänen teostensa lähtökohtana oli Intia, mihin syventymällä hän eteni arjalaisuuden kautta natsismin ideologisiin juuriin ja ilmenemiseen saakka.
Kirkkonummen kotitilan ja siellä kasvaneet luomumarjapensaat me joka tapauksessa tunsimme. Tapiolla oli ihastuttavana tapana pyytää meidät aina kesän kynnyksellä hänen ja hänen viehättävän kvanttifyysikkovaimonsa (sellaisetkin ulottuvuudet!)) Tarjan kotiin, keltaiseen kauniiseen maalaistaloon järven rannalla. Se oli lennokasta! Pääskyissä, pienessä yhdistyksessämme, on aina ollut hyvä ilmapiiri, tärkeilemätön ja vapaa, ja missäpä parempia ajatuksia syntyisi kuin kesäluonnon huomassa yhteisten kiinnostusten merkeissä?
Tapio oli mielenkiintoinen sekoitus harkittua, punnittua ja perusteltua innostumista eriluonteisten kehityshankkeiden äärellä – ja samalla tervettä skeptisyyttä. Mutta niinhän se on. Elämän ja asioiden aaltoliikettä, vastaliikkeitä. Välillä ollaan täysillä yhteistyössä, jota kantavat henkilökohtaiset ystävyyssuhteet, solidaarisuus vähäosaisten kanssa ja vahvat ja monipuoliset kokemukset paikan päällä. Sitten tuuli kääntyy – ja valttia onkin tietty etäisyys: iso mittakaava, persoonattomat suhteet ja “ammatillisuus”… ja samalla liki mahdottomuus vaikuttaa ison laivan, monimiljoonaisen kumppanijärjestön, kulkuun. Ja taas tuuli puhaltaa, seuraavaksi vakuututaan pienimuotoisen teollistamishankkeen merkittävyydestä alkuperäisasukkaiden toimeentulon kannalta …
Tapion kanssa kävimme monia syvällisiä keskusteluja kehitysyhteistyön arvaamattomuudesta ja mutkallisuudesta. Yhtälöhän on lähtökohtaisesti erittäin uskalias: täältä kaukaa pyrimme etukäteen tietämään, mikä joillekin tuntemattomille ihmisille olisi hyväksi. Kuten Tapio Pääskyjen 50-vuotisjuhlajulkaisussa Siipien sillalla (2014) kirjoitti:
Mitä Pääskyt-vuosista on sitten jäänyt? Hyvät ihmiset, täällä ja ”kentällä”. Hallitus joka on välillä toiminut lähes ihanteellisen pienyhteisön tavoin. Kiinnostus Intiaan on myös kiinteyttänyt tätä yhteisöllisyyttä. Mutta jos joku kysyisi näiden vuosien jälkeen, mitkä ovat onnistuneen kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöprojektin kriteerit, en tietäisi mitä vastata. Totta kai sen pitää onnistua ainakin jossain määrin tavoitteissaan. Mutta ehkä tärkeämpää on kuitenkin ihmisten välinen vuorovaikutus, yhteisön ”henki”. Sen merkittävyyttä ei voi mitata, tilastoida tai lokeroida. Siihen liittyy myös ennakoimattomuus, joka voi tuottaa lopulta huomattavasti merkittävämpiä ”tuloksia” kuin itse kehitysyhteistyöhanke. Tämä on ainakin tärkeintä, mitä itse olen saanut Pääskyt-vuosistani.
Me Pääskyt muistamme kiitollisina Tapiota.
Katri, Kirsi, Aija, Tuomas, Ulla-Maija
PS Tapio kuoli 18.9.2020 Suomussalmella. Kuolinilmoituksessa oli risti ja pääsky.
Elämässäni on ollut vain kaksi henkilöä, joita olen äärettömään asti arvostanut ja ihaillut. Tapio on niistä toinen. Tapio on ihminen joka jätti maailmaan jäljen. Hyvää matkaa alkulähteille, Tapio.
Marianne
2. Tapio ja Tarja Macchu Picchulla.
3. Tanssikuva on Ccayccon ketsuaintiaanien parista. Vuosina 2005-2014 toteutuneessa hankkeessa kohennettiin intiaaniyhteisön elinoloja Andien alkuperäiskasvien luonnonmukaista viljelyä ja jatkojalostusta kehittämällä.
Kuvat: Marianne Leimio-Seppä.