Kanoista ja kampaamosta vesimyllyyn
- Raksirangissa Nafan on ottanut hankealueensa vammaiset monin tavoin huomioon, mutta erillistä ryhmää heitä varten ei ole perustettu. Joillekin on annettu suoraa tukea esimerkiksi työkalujen ja taloustarvikkeiden myötä, joillekin hedelmäpuiden taimia, jollekulle korkeatuottoinen vuohi.
- Keskeisintä on kuitenkin se, että Nafan on rohkaissut vammaisia osallistumaan tarjoamiinsa koulutuksiin.
- He ovatkin osallistuneet vihannesten viljelyä, luomulannoitteiden ja luomutorjunta-aineiden valmistusta sekä johtamistaitoja ja yritystoimintaa käsitteleviin koulutuksiin.
- Nafan on myös linkittänyt ihmisiä toisten järjestöjen jakamiin koulutuksiin.
- Markkinoinnin tukeminen on edistänyt kestävää liiketoimintaa ja ympäristöystävälliset viljelytavat kestävää maataloutta. Vammaisten omavaraisuus on kasvanut kanojen ja munien, vuohien, bambu- ja juuttikäsitöiden sekä vihannesten ja hedelmien myynnin ansiosta. Kukoistavia yrityksiä ovat kampaamo-parturitoiminta, vesimylly ja kirana pasal, vähittäiskauppa.
- Perheen toimeentulon hankkimiseen osallistuminen on lisännyt vammaisten omanarvontuntoa ja arvostusta yhteisössä.
- Projektin myötä 46 vammaisen toimeentulo on kohentunut ja kymmenen heistä saa säännöllistä tuloa tuotteidensa myynnistä.

NAFANin alkuperäistekstin kääntäminen ja editointi: Tuija Granat ja Katri Simonen
Kuva: Heli Janhunen