Välittäjien vallasta omaehtoisiin markkinoihin

NAFANin hankesaavutuksia Raksirangissa

Raksirangin kunta järjesti NAFANin aloitteesta ensimmäiset maalaismarkkinat helmikuussa 2023. Siitä lähtien markkinoita on järjestetty säännöllisesti; nyttemmin jo kahdessa eri paikassa. Kolmas markkinapaikkakin on jo suunnitteilla.

  • hankalien yhteyksien takia viljely- ja muiden tuotteiden markkinointi oli aiemmin vähäistä ja välittäjien varassa
  • paikalliset HAAT-markkinat antaneet sysäyksen yhteisöjen uudelle taloudelliselle toiminnalle
  • markkinat kaksi kertaa kuussa, 1000-1600 kävijää/kerta, kunta tukee järjestelyä 
  • naisten tulot moninkertaistuneet
  • paikallinen kulttuuri vahvistunut perinne-esitysten myötä
  • myytävänä perunaa, papuja, tomaatteja, kaaleja, chilejä, pinaattia ja muita lehtivihanneksia, vuohenlihaa, kirkastettua voita (ghee), jogurttia jne.
  • myyntiä yhteensä jopa 200 000 – 300 000 NPR =  noin 1300 – 2000 € per tapahtuma



NAFANin alkuperäistekstin editointi: Tuija Granat ja Heli Janhunen

Kuvat: NAFAN ja Heli Janhunen

Samantyyppiset artikkelit