Luonnon monimuotoisuuden ennakoidaan nousevan ilmastokysymysten rinnalle läpileikkaavaksi teemaksi kehitysyhteistyössä. Suuri osa monimuotoisuuden kannalta maailman rikkaimmista alueista sijaitsee kehittyvissä maissa. Voisivatko kansalaisjärjestöjen sinänsä vaatimattomat, mutta arvolataukseltaan kunnianhimoiset yhteistyöhankkeet toimia esimerkkeinä siitä, miten biodiversiteetin ylläpito sovitetaan yhteen kohderyhmän tarpeiden ja odotusten kanssa?
Tässä artikkelissa tarkastellaan tällaisen yhteensovittamisen haasteita ja mahdollisuuksia Nepalissa Makwanpurin piirikunnan Raksirangin maalaiskunnassa meneillään olevan Pääskyjen ja NAFAN-järjestön (National Forum for Advocacy Nepal) kehitysyhteistyöhankkeen valossa.
Luonnonsuojelun ja toimeentulon välinen intressiristiriita
Pääskyjen ja Mikkelin kehitysmaayhdistyksen tukemassa hankkeessa Nepalissa biodiversiteetin suojelu oli paikallisen kansalaisjärjestön hanke-ehdotuksen keskiössä. Suomalaisten kumppaneiden palautteen perusteella lopullinen hankesuunnitelma korostaa voimakkaammin kohderyhmän toimeentulon parantamista, mutta luonnon kestokyvyn huomioon ottaen.
NAFANIN ehdotuksessa keskeisiä tulostavoitteita olivat mm. seuraavat:
- 10 ”kriittistä” aluetta määritelty biodiversiteetin suojelualueeksi (10 % metsäalasta)
- Peltometsäviljely 60 hehtaarin alueella, rinneviljelytekniikka 10 hehtaarin alueella
- Suojelusuunnitelma, suojelukomitean perustaminen
Suomalaisten kumppaneiden mielestä tällä tulokulmalla olisi erittäin vaikeaa saada kohdealueen asukkaat, Raksirangin kunta tai alueelliset viranomaiset sitoutumaan hankkeeseen. Kunnan asukkaista pääosa kuuluu chepangien etniseen vähemmistöön, joka on sukupolvien ajan harjoittanut alueella liikkuvaa elämäntapaa ja eräänlaista kaskikulttuuria. Tämän vuoksi chepangeilla ei yleensä ole virallisia oikeuksia viljelemäänsä maahan. Suuri osa toimeentulosta on aina tukeutunut metsistä saatavaan rehuun, luonnontuotteisiin, polttopuuhun ja metsästykseen. Yhteisö on myös monin tavoin konfliktissa viranomaisten kanssa, alkaen kannabiksen viljelystä kaskiviljelyn kieltämiseen, metsästyksen laittomuuteen ja jokihiekan laittomaan myyntiin. Metsäalueiden käytön vapaaehtoinen rajoittaminen näissä oloissa olisi jokseenkin mahdoton ”myydä” asukkaille ja näiden muodostamille yhteisömetsäryhmille (community forest user groups, CFUG).
Ongelmana on saada nämä tavoitteet sovitettua yhteen niin, että kohderyhmä ei koe luonnonsuojeluvaatimuksia jälleen yhtenä uhkana ja yhteiskunnan rajoituksena heidän elämäntavalleen.
Hankkeen toimittua nyt kolme vuotta on hanke ja sitä käytännössä toteuttava NAFAN onnistunut saavuttamaan paikallisten viranomaisten, asukkaiden ja mm. chepangien järjestön luottamuksen. Hanke on edistänyt mm. vihannesviljelyä, peltometsäviljelyä, lahjoittanut vuohia, kanoja ja sikoja, perustanut taimitarhan ja kouluttanut metsänkäyttöryhmiä, osuuskuntia ja naisryhmiä. Vuohien määrä on osoittautunut tärkeäksi vaurauden mittariksi näissä yhteisöissä. Vuohia kutsutaan ”pankkiautomaatiksi”, koska liikenevä raha sijoitetaan vuohien lisäämiseen ja ne on helppo myydä paikallisesti, toisin kuin viljelytuotteita, joiden toimittaminen lähimpään kaupunkiin on vaikean matkan takana. Vuohien lisääntyminen on kuitenkin ilmeinen uhka puun taimille ja ylilaidunnuksen vaara on olemassa. Tämä onkin hyvä esimerkki toimeentulon ja luonnon suojelun mahdollisesta ristiriidasta.
Alkuperäiskansan kulttuurin rooli monimuotoisuuden suojelussa
NAFAN on nostanut tärkeäksi biodiversiteettinäkökulmaksi chepangien perinteisen osaamisen ja kulttuurin säilyttämisen. Alueella on tapahtunut poikkeuksellisen voimakasta kristillistä käännytystyötä ja sen seurauksena chepangien luonnonuskontoon perustunut maailmankuva on murtunut. Kristittyjä on jo 80 % chepangeista. Perinteiseen uskomusmaailmaan on kuulunut luonnon henkien kunnioittaminen ja mm. naaraspuolisten eläinten metsästys on ollut tabu. Chepangeilla on erityinen suhde chiuri-puihin. Jokaisella kotitaloudella on ollut nimikkopuita, joista on kerätty siemeniä öljyn puristamista varten ja niiden läheisyydessä on pidetty mehiläispesiä.
Hankkeessa on siis periaatteessa hyvät mahdollisuudet sovittaa yhteen alkuperäiskansan kulttuurin arvostaminen ja kestävän toimeentulon lähteet. Mutta kolmen toimintavuoden jälkeenkin on vielä epäselvää, miten hankkeessa voidaan ja pitäisi arvioida hankkeen vaikutusta biodiversiteettiin. Miten valita mittarit, joiden seurantaan voidaan motivoida asukkaat ja näiden yhteisöt? Mistä pienen kansalaisjärjestön ylläpitämään hankkeeseen saadaan suomalainen tai paikallinen asiantuntemus ja resurssit siihen, että biodiversiteettiä arvioidaan tieteellisesti kestävällä tavalla?
Toimeentulon näkökulma biodiversiteetin mittaamiseen
Hankkeen monitorointimatkan yhteydessä marraskuussa 2021 ideoitiin seuraava alustava lista indikaattoreista, joilla voitaisiin periaatteessa seurata sekä toimeentuloon liittyvien interventioiden vaikutuksia että välillisiä vaikutuksia biodiversiteettiin. Lopullisiin valintoihin pitäisi saada mukaan tieteellistä ja paikallista luonnon asiantuntemusta. Valitut indikaattorit voitaisiin mitata kunkin metsänhoitoryhmän alueelta ja näin tunnistaa ne alueet, joilla paine ja rajoitusten tarve on kriittisin.
Haavoittuvuutta ja luontoon kohdistuvaa painetta kuvaavia indikaattoreita:
- puuston peittävyys suhteessa maatalousmaahan, joutomaa yms. maankäyttö
- rinteen jyrkkyys (alueella on tyypillistä yli 18 asteen jyrkkyys), mikä kuvaa maanvyörymäriskiä
- väestön tiheys hehtaaria kohden
- vuohien määrä hehtaaria kohden
- polttopuun hankinnasta aiheutuva paine, esimerkiksi laskemalla silvottujen nuorten puiden määrää.
Hankkeen jatkovaiheessa selvitetään mahdollisuutta käyttää dronekuvausta em. maankäytön indikaattorien kartoitukseen.
Toimeentuloon liittyviä biologisia indikaattoreita:
- vuohien rehuksi soveltuvien pensaiden yleisyys tietyllä etäisyydellä asutuksesta
- valikoitujen luonnon hyötykasvien yleisyys esim. amriso (luutakasvi ja eroosion torjunta), bambu (rakennus- ja huonekalu- ja korimateriaali), chiuri (öljy, hunaja), paikallisesti tunnetut luonnonvaraiset syötävät kasvit, hedelmät, yrtit, lääkeyrtit.
- invasiiviset kasvit, jotka uhkaavat puiden luonnollista lisäystä
- indikaattorit, jotka kuvastavat valikoitujen puulajien ikärakennetta ja uusiutumistarvetta
Suojelutarpeeseen ja suojelutoimiin liittyvät indikaattorit:
- rauhoitetut alueet
- vuohilta aidatut alueet mukaan lukien suojattujen puuntaimien lukumäärä
- muut toimenpiteet vapaan laidunnuksen rajoittamiseksi (pysyvästi karsinassa pidettyjen vuohien osuus?)
- kulotukseen liittyvät rajoitukset ja metsäpalojen torjuntatoimet
- pensaikon raivauksesta sovitut käytännöt ja niiden noudattaminen
- taimien ja hyötykasvien istuttaminen yhteisömetsään, kpl
- eroosiota torjuvien viljelymenetelmien (kuten peltometsäviljely) osuus (% kotitalouksista)
Tähän asti hankkeessa on suojeltu metsäryhmien omalla päätöksellä yksi puolen hehtaarin alue. Aluetta ei ole toistaiseksi merkitty luontoon eikä aidattu. Alue on ilmeisesti valittu ilman erityisiä valintakriteerejä siten, että kukaan osakkaista ei ole vastustanut suojelua. Yhteisömetsiä koskeva lainsäädäntö ei ilmeisesti toistaiseksi aseta määrällisiä vaatimuksia biodiversiteetin suojelulle. Lisäksi on yksi 5,5 hehtaarin alue julistettu suojelualueeksi, mutta käytännössä kyseessä on entiselle maatalousmaalle perustettu uudelleenmetsitysalue.
Monitorointimatkan yhteydessä suomalaisille osanottajille kirkastui väärinkäsitys, joka oli syntynyt käsitteestä slash-and-burn agriculture. Suomalaisittain olimme tulkinneet tämän kaskikulttuuriksi, jossa metsää tarkoituksellisesti poltetaan ja viljelyssä käytetään tuhkan lannoitusvaikutusta, kunnes maan köyhtyessä siirrytään toiseen paikkaan. Paikan päällä ilmeni, että chepangien viljelytekniikka jyrkillä rinteillä oli enemmänkin vuoroviljelyä, johon kuului kasvien vuorottelua ja parin vuoden jälkeen kasvillisuuden kulottamista (nepalin kielessä khoriya-viljely). Viranomaiset suhtautuvat siihen kielteisesti, koska seurauksena on usein metsäpaloja, joita on vaikea hallita jyrkillä rinteillä. Kokonaan sitä ei ole kielletty. Käytäntö saattaa lisätä eroosion riskiä.
Edellä mainittujen indikaattorien lisäksi tarvittaisiin vahvaan biologiseen osaamiseen perustuvia indikaattoreita, jotka kuvaavat suoraan biodiversiteettiä, sen kannalta potentiaalisesti arvokkaita biotooppeja ja muutoksiin liittyviä trendejä. Tällaista osaamista ei hankkeen käytössä toistaiseksi ole. Alueen metsissä kasvaa satoja puulajeja, jotka paikallisesti tunnetaan melko hyvin paikallisilla nimillä, etenkin rahallisesti arvokkaiden tai paikallistaloudessa tarvittavien lajien osalta. Samoin paikalliset yhteisöt tuntevat perinteisiä hyötykasveja ja haitalliseksi katsottuja lajeja, mutta näiden osaaminen saattaa olla heikkenemässä.
Metsästettäviä lajeja tunnetaan, mutta niistä ei ehkä mielellään puhuta ulkopuoliselle, kun metsästys on kokonaan kielletty lailla. Suomalaisesta näkökulmasta tämä on ongelmallista. Ensinnäkin metsästys on chepangien kulttuurissa perinteisesti ollut tärkeää. He ovat etenkin metsästäneet lepakoita, mutta tämäkin on nyt loppunut, kun lepakot on opittu yhdistämään koronaviruksiin. Metsäkanalintujen metsästämisestä saatiin havainto. Kun metsästys on kokonaan kielletty samoin kuin tuliaseen omistaminen, mutta sitä kuitenkin syrjäisillä alueilla varmasti harjoitetaan, tämä ruokkii yleistä laista piittaamattomuutta. Samalla valtio menettää mahdollisuuden säänneltyyn riistakannan hyödyntämiseen ravinnon tuottamiseksi ja siihen liittyviä lupatuloja. Laittomassa metsästyksessä on epätodennäköistä, että yhteisö pystyisi itse sääntelemään ylikulutusta.
Chepangien perinteisen kulttuurin vaaliminen on Raksirangissa selvästi voimistumassa. Tämän on mahdollistanut paikallishallinnon uusiminen ja federalistinen perustuslaki, joka antaa kullekin maakunnalle paljon päätösvaltaa verovarojen käyttöön ja koulujen opetusohjelmien suhteen. Tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi Raksirangissa kouluihin on tullut etnisiä kulttuureja esittelevää aineistoa. Tamangeilla on oma kirjoitettu kieli, jota opetetaan äidinkielen tunneilla. Chepangeilla ei ole kirjoitettua kielioppia, mutta heille opetetaan nepaliksi omaan kulttuuriin kuuluvia perinteitä.
Indikaattorien käyttömahdollisuuksia
Biodiversiteetin ja toimeentulon ekologisten reunaehtojen nykytilan selvittäminen ja niiden kehitys hankkeen vaikutuksesta on jollakin tavoin välttämätöntä hankkeen onnistumisen arvioimiseksi ja korjausliikkeiden tekemiseksi.
Yksi käyttötarkoitus voisi olla kylien tai metsänkäyttöryhmien alueiden luokittelu ja priorisointi haittojen torjumiseksi. Kunnan hyväksymässä suojeluohjelmassa (Action plan of RRM for Natural Resources Management and Culture conservation 2021) tavoitteeksi on asetettu maankäytön suunnitelma ja siihen liittyvä maankäytön luokitus.
Yhteisömetsien käyttösuunnitelmassa puolestaan olisi tarpeen määritellä mahdolliset suojelualueet ja niille puskurialueet. Eräät ryhmistä suunnittelevat tiettyjen metsäkohteiden nimeämistä erityiskohteiksi esimerkiksi chiuri-puiden ylläpitoon ja lisäämiseen.
Indikaattorien lähtötilanteen kartoittaminen ja seuranta palvelee myös metsänkäyttöryhmien ja hallinnon koulutusta sekä toimenpiteiden arviointia ja päätöksentekoa.
Johtopäätökset
Suuri osa niistä mittareista, joilla voidaan kuvata luonnosta toimeentulonsa saavien yhteisöjen elämäntavan kestävyyttä, liittyy myös biodiversiteettiin. Yllä esitetty mittareiden luokittelu on suunniteltu käytännönläheisesti siten, että seurantatietojen saaminen olisi realistista ja tulokset palvelevat hankkeen kestävyyden arviointia ja resurssien kohdentamista alueellisesti. Toimeentuloon liittyvien indikaattorien arviointiin voidaan käyttää yhteisön omaa asiantuntemusta. Paikallinen tietotaito liittyy sellaisiin resursseihin ja lajeihin, jotka ovat merkityksellisiä esimerkiksi ravinnon, rehun ja polttopuun hankinnan kannalta.
Väestönkasvu, modernin maailman tuoma kulutuksen kasvu ja alueelliset kehittämishankkeet saattavat aiheuttaa muutoksia sekä toimeentulon kestävyyden näkökulmasta että luonnon monimuotoisuuden kannalta. Paikallisten kehitysyhteistyöhankkeiden pitäisi oppia tunnistamaan näitä riskejä ja reagoimaan niihin. Tässä kansalaisjärjestöt tarvitsevat apua sekä kansainvälisiltä että paikallisilta asiantuntijoilta.
Teksti: Raimo Lilja
Kuvat: Raimo Lilja ja Heli Janhunen