Sida palkkaa 420 uutta virkailijaa
Kaikkien ruotsalaisten kansalaisjärjestöjen on vuoden loppuun mennessä sanottava irti kaikki kumppanuussopimuksensa. Uutta rahoitusta voi hakea, mutta ensimmäistä kertaa ulkoministeriö on avannut projektirahoituksen hakumahdollisuuden myös ulkomaalaisille järjestöille.
Lisäksi kansalaisjärjestöjen omarahoitusvelvoite kolminkertaistuu. Saimme kuulla tästä suoraan Ruotsista maaliskuussa, kun Svalorna Indien Bangladesh -järjestön puheenjohtaja Isabella Holmquist otti meihin yhteyttä. Hän, kuten muutkin noin 250 ruotsalaisen kehy-järjestön jäsentä, oli Sidan eli Ruotsin ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston (meidän Finnidaa vastaavan) ilmoituksesta hyvin järkyttynyt,
Pahinta ja kohtuuttominta Ruotsissa on ollut yhtäkkinen kiire. Järjestöjen sopimukset ovat viisivuotisia ja riippumatta siitä, missä vaiheessa projektia ollaan, ne on irtisanottava vuoden loppuun mennessä. Yhteensä tämä merkitsee 1 800 sopimuksen (koska monella järjestöllä on useita paikallisia kumppaneita) purkamista ja 65 maassa satoihin tuhansiin ihmisiin vaikuttavien toimintojen keskeyttämistä. Samalla on täytynyt alkaa nopeasti hakea uutta rahoitusta.
Etelän järjestöille uutinen mahdollisuudesta saada suoraa rahoitusta Ruotsista on tietysti ollut tervetullut. Sidaan tuli kesäkuussa yhteydenottojen vyöry. Peräti 2728 järjestöä ympäri maailman ilmaisi kiinnostuksensa monivuotista rahoitussopimusta kohtaan. Sidalla onkin nyt käynnissä jatkuva haku niin ruotsalaisille kuin Etelän järjestöille. Hulluimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että ruotsalainen järjestö kilpailee rahoituksesta oman etelän kumppaninsa kanssa. “Lundin Pääskyjen (Svalorna Indien Bangladesh sijaitsee Lundissa) kohdalla näin ei käynyt, sillä hakukelpoiselta ruotsalaisjärjestöltä edellytetään 500 000 US-dollarin omarahoitusta (!) ja vähintään kymmentä työntekijää – mahdoton tavoite. Sen sijaan lundilaiset auttoivat Intian ja Bangladeshin kumppaneitaan hakuprosessissa. Myöhemmin ilmeni, että rahoitusta ei ylipäätään myönnetä Intiaan. Tätä ei etukäteen kuitenkaan kerrottu. Turha hakuvaiva. Uusia hakumahdollisuuksia, jotka sopivat paremmin Pääskyille, on sittemmin tullut, mutta hakukriteereitä ei ole vielä saatu. Tilanne on sekava, stressaava ja turhauttava.
Ruotsalaisten kansalaisjärjestöjen omarahoitusvelvollisuus on ollut viisi prosenttia. Tänä vuonna osuus on 10 prosenttia ja ensi vuonna 15 prosenttia. (Kuten on Suomessa.) Kun hankkeiden on oltava entistä suurempia, myös omarahoitusosuus kasvaa prosenttien lisäksi absoluuttisesti. Lundin Pääskyillä se on ollut 30 000, tänä vuonna 50 000 ja ensi vuonna – jos hankkeet jatkuvat – 80 000 euroa.
Syyskuun alkuun mennessä Lundin Pääskyt ei vielä tiennyt, voiko se solmia uudestaan suhteet kumppaneihinsa – kenties parin kuukauden keskeytyksen jälkeen – vai mitä tapahtuu, ja jos voi, ovatko omat työntekijät jo hakeutuneet muualle. Kansalaisjärjestöt ovat voimakkaasti arvostelleet hallitusta verovarojen tuhlaamisesta ja mainehaitasta Ruotsille, kun toimivat projektit on keskeytetty ja ihmiset jätetty epävarmuuteen.
DEKOLONISOIKO RUOTSI KEHITYSAPUAAN?
Viime vuonna Fingo järjesti keskustelusarjan kehitysyhteistyön dekolonisaatiosta ja vallansiirrosta kehitysmaihin. Uusi ajattelutapa liittyy RINGO-aloitteeseen, eri puolilla maailmaa virinneeseen pyrkimykseen ”keksiä” (reinvent) kehitysyhteistyö uudelleen (Reinvent International Non-Governmental Organizations) ja kanavoida kehitysyhteistyövaroja suoraan etelän järjestöille. Myös humanitäärisen avun maailmassa on alettu vaatia paikallisten resurssien käytön ensisijaisuutta. Vallitseva tilanne on kuitenkin se, että yli 90 prosenttia OECD-maiden kehitysavusta kanavoidaan läntisten järjestöjen kautta, epäsuoraan.
Onko Sidan uudessa strategiassa siis kyse avun dekolonisaatiosta ja vallansiirrosta? Sidan tavoitteenahan on nyt, että muutamassa vuodessa 25 prosenttia sen kehitysyhteistyötuesta suunnataan suoraan etelän järjestöille. Lundin Pääskyjen Isabella Holmquist ei dekolonisaatioon usko, ei myöskään järjestön ohjelmavastaava Sofia Karlsson. Eikä Sida itsekään sellaista väitä.
Kyse on ennen kaikkea tehokkuuden nimissä tehtävistä leikkauksista, ja hallintokulut ovat hyvä kohde. “Mutta he eivät ymmärrä, etteivät etelän pienet ruohonjuuritason järjestöt pysty toimimaan suoraan Sidan kanssa – paitsi jos Sida työllistää satoja ruotsalaisia hallintovirkamiehiä”, Holmquist sanoo. Sida on itsekin myöntänyt tarpeensa saada uusia resursseja. Itse asiassa se on juuri ilmoittanut palkkaavansa 420 uutta virkailijaa , mikä merkitsee 50 prosentin lisäystä henkilökunnassa! Karlsson kertoo, että kehitysavun hallintoa ja raportointia varten etenkin suurlähetystöjen kehitysyhteistyöosastojen henkilökuntaa ja valtaa kasvatetaan. Sidan kovapalkkaiset uudet työntekijät alkavat tehdä sitä, minkä ennen hoitivat kansalaisjärjestöt.
Siksi onkin todennäköistä, että Sidan avaamassa globaalissa rahanjakokilpailussa parhaiten pärjäävät suuret kansainväliset järjestöt, jotka osaavat saman kielen kuin Sida eivätkä tarvitse siltä apua. “Dekolonisaatio on ilman muuta tärkeä ja kannatettava asia. Mutta tässä ei ole kyse siitä. Suurlähetystöjen kehitysyhteistyöosastoilla edistetään Ruotsin kaupallisia intressejä, mikä on Ruotsin kehitysyhteistyön nykyinen painopiste”, Karlsson toteaa. Hänen mukaansa, jos vähennyksiä on pakko tehdä, olisi ollut paljon parempi leikata määrärahoja suoraan kuin tehdä se näin kierolla ja tuskastuttavalla tavalla.
Miksi Ruotsi on muuttanut kehitysyhteistyöjärjestelmäänsä?
“MOVE FAST AND BREAK THINGS”
Antropologian professori Davis Lewis ei pidä ajatusta dekolonsaatiopyrkimyksestä kovinkaan todennäköisenä. Sen sijaan kyseessä lienee uusliberalistinen imperatiivi leikata kuluja ja ketjuttaa töitä alihankkijoille. Hän ei usko, että toimenpide edes juuri lisää rahoitusta etelään. Joka tapauksessa se pakottaa ruotsalaisjärjestöt vähentämään menojaan. Todennäköisesti se myös johtaa siihen, että kehitysyhteistyö keskittyy helpoimmin toteuttettaviin ja todennettaviin tehtäviin. London School of Political Economics and Science -yliopiston professorin mukaanhyvä kehitysyhteistyö on kuitenkin kallista. Leikkaukset voivat olla veronmaksajien mieleen, mikäli laadun huononemisesta ei välitetä. Ainakin Sidan uusin politiikka hyödyttää hänen mukaansa konsultteja, joita tarvitaan neuvomaan uusien ohjeiden ja hakumenettelyjen kanssa.
Ruotsin hallituksen ja Sidan päätöksen yhtäkkisyys ja toteuttamisen kiireisyys kertovat professori Lewisin mukaan myös laajemmasta ilmiöstä ja ongelmasta. Siitä, että asioiden hyviä ja huonoja puolia ei ensin huolellisesti arvioida, vaan päätökset tehdään poliittisin ja ideologisin perustein, heti. Lewis kirjoittaa politiikka-hyperaktiivisuudesta osana trendiä, joka liittyy oikeistohallitusten turhautumiseen suhteessa niiden ajamien reformien etenemiseen. Syynä hitauteen ne pitävät byrokratian tahmeutta. Oikeistohallituksista on tullut aggressiivisia, koska ne kokevat hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan vastustavan kaikkia uudistuksia.
Lewis viittaa Facebookin perustajan Mark Zuckerbergiin ja hänen lauseeseensa Move fast and break things. Siihen sisältyy ajatus luovasta tuhosta, josta kyllä koituu tuhoa mutta ennen pitkää myös jotain uutta ja hyödyllistä. Lewisin mukaan saattaa olla, että globaalin etelän järjestöjen suorempi kehitysrahoitus lisääntyy. Toisaalta Sidan muutoksen yhtäkkinen kiire ja mahdottomat aikataulut voivat kertoa myös siitä, että ne luotiin nimenomaan rikkomaan olemassaoleva järjestelmä ja siten mahdollistamaan kansalaisyhteiskunnan rahoituksen kauaskantoinen väheneminen.
Lähteet:
concord.se/politisk-debatt-om-internationellt-bistand-fakta-argument
concerd.se/sidas-svar-pa-regeringens-uppdrag-kostnader-pa-mer-an-en-halv-miljard-kronor
development-today.com/archive/2023/dt-9-10–2023/historic-shift-in-swedish-aid-strategy
KOMMENTTI
Henkinen pääoma on
KANSALAISYHTEISKUNNAN PARASTA ANTIA
Miten ihmeessä kansalaisjärjestöjen uudet varainkerääjät saisivat houkuteltua kansalaisia antamaan aikaansa tai rahojaan Suomen bisnesponnistusten, siirtolaisuuden suitsimisen tai turvallisuuspoliitikan edistämiseen?
Suomessa kehitysyhteistyön kansalaisjärjestöjen rahoitus on ainakin toistaiseksi suojattu, mutta Ruotsissa järjestöjen omarahoitus- ja työvoimavaatimukset ovat kerta heitolla dramaattisesti nousseet. Kansalaisjärjestöjen vahvuus on kuitenkin muualla kuin ammattimaisessa rahankeruussa. Monilla, kuten eri Pohjoismaiden Pääskyillä, on vuosikymmenien kokemus pitkäaikaisesta sitoutumisesta ja vastavuoroisista suhteista ruohonjuuritason järjestöjen kanssa jossain kaukaisessa ja köyhässä Etelän maassa. Fokus siellä on yhteiskunnan syrjäytetyissä ihmisissä ja taistelussa heidän ihmisoikeuksiensa konkreettiseksi toteuttamiseksi ja toimeentulokeinojensa kehittämiseksi. Suurena tavoitteena on ihmisten tukeminen siten, että he voimaantuvat itse osallistumaan ja vaikuttamaan ympäristönsä ja yhteiskuntansa asioihin. Täten me tavalliset suomiset ja svenssonit, kansalaisjärjestöihin kuulumisen kautta, olemme tukemassa kansalaisyhteiskunnan syntymistä eli demokratian etenemistä maissa, joissa demokratia on vasta alulla. Se on aikamoista, meiltä rivikansalaisilta!
Kansalaisjärjestöjen työstä ainakin puolet tapahtuu kotimaassa: tietoisuuden ja tiedon levittämisessä, ihmisten haastamisessa ja vetämisessä mukaan seikkailuun nimeltä kehitys. Innostusta antavat ja ylläpitävät omaa minää ja mökkiä avarammat näkymät. Kuinka moni päättäjistä on saanut alkusysäyksen enemmistömaailman realiteetteihin tutustumiseensa nimenomaan jonkin kansalaisliikkeen tai -järjestön kautta? Mutta uudessa kehitysyhteistyöpuheessa tuskin enää mainitaan ihmisoikeuksia tai köyhyyden lievittämistä, saati solidaarisuutta. Tai luontoa. Miten lienee demokratian edistäminen? Tästä seuraa, että näiden asioiden ja arvojen esillä pitäminen hiljenee myös kotimaassa.
Teksti: Katri Simonen
Kuva: Work Chronicles