Rivit tiukkenevat kehitysyhteistyössä

Pääskyt 60 v

Uudet kehityspoliittiset linjaukset korostavat ulko-, turvallisuus-, kauppa- ja kehityspolitiikan yhteen nivomisen vaatimusta. Se hämmentää. Mutta Pääskyt on selviytynyt tähänkin saakka.

Maailma oli suuri ja vieras, kun Pääskyt 60 vuotta sitten perustettiin. Etelän maiden todellisuutta ei Suomessa juuri tunnettu, mutta suuri kiinnostus sitä kohtaan miten ihmiskunnan enemmistö eli, oli 1960-luvulla heräämässä. Pieni Pääskyt-yhdistys – Suomen ensimmäisiä kehitysmaajärjestöjä – perustettiin innostuneissa tunnelmissa Tammisaaressa vuonna 1964. Tietoa ja varoja alettiin heti kiihkeästi kerätä, opintopiirejä pyörittää ja kumppanuuksia luoda Peruun, Intiaan ja Bangladeshiin.
1970-luvulta lähtien Suomeen pulpahteli ennennäkemätön kirjo erilaisia järjestöjä ja yhdistyksiä, pienenpienistä ja ihastuttavan kotikutoisista suuriin ja ammattimaistuviin. Valtion kehitysyhteistyövarojen nostamiseksi prosenttiin bruttokansantuotteesta 1980-luvun alussa syntyi myös kansalaisten prosenttiliike.

Risto Isomäki  on kirjassaan Maailmanparantajan muistelmat (2023) luonnehtinut ajanjaksoa 1979-2004 kansalaisvaikuttamisen kultakaudeksi. Uudet kansalaisjärjestöt olivat luovia ja radikaaleja ja ulkoministeriön avaramielinen tuki mahdollisti niiden toimintaa. Isomäen mukaan mitä erilaisimmat ihmisryhmät pystyivät kitkatta toimimaan yhdessä, koska tasa-arvoisessa maassa ihmiset lähtökohtaisesti luottivat toisiinsa.
Kansalaisjärjestöjen kattojärjestöksi perustettiin vuonna 1985 Kepa. Vuonna 2018 se yhdistyi Kehykseen ja muuttui Fingoksi. Nykyisin siinä on noin 270 jäsenjärjestöä, jotka toimivat yli sadassa maassa.
Prosenttiliikkeen rahoitustavoite jäi unelmaksi, mutta valtio on jo yli 50 vuotta pitänyt virallisena tavoitteenaan 0,7 prosentin rahoitusosuutta. Tämä on toteutunut vain kerran, vuonna 1991. Toisena tavoitteena on ollut, että 0,2 prosenttia BKT:sta ohjataan köyhistä köyhimmille maille, mikä ei ole muuttunut todeksi kertaakaan.
Kuitenkin viime vuosiin saakka noin 90 prosenttia kansasta on pitänyt kehitysapua tärkeänä ja kannatettavana.

Marraskuussa menin kuuntelemaan 20 vuotta täyttäneen Kehityspoliittisen toimikunnan, KPT:n, seminaaria. Laajasta kaikkien puolueiden, valtioneuvoston ja erilaisten sidosryhmien edustajista koostuva toimikunta on ylin virallinen taho, joka keskustelee kehityspolitiikasta ja tekee ns. selontekoja, joissa määritellään Suomen kehityspolitiikan linjaukset.
KPT:n edeltäjiä ovat olleet TALKE ja KESU, vähäisemmin valtuuksin.
Halusin kuulla, millaiset tuulet puhaltavat nyt uuden hallituksen ja sen jo viime vuonna ilmoittamien leikkausten myötä. Nuo leikkaukset kohdistuvat kahdenväliseen apuun, ei meihin eli kansalaisjärjestöihin kuten vuoden 2015 noin 40 prosentin äkkileikkauksissa, joista kärsivät kaikki.
Pikkuparlamentissa pidetyssä KPT:n seminaarissa ilmeni, että vuonna 2021 kaikkien puolueiden vahvistama ja “ylivaalikautiseksi” tarkoitettu selonteko, joka “vahvistaa kehityspolitiikan pitkäaikaisen linjan”, pannaankin syrjään ja sen tilalle valmistellaan uudet suuntaviivat.
Tähän saakka “pitkäaikainen linja” on tarkoittanut köyhyyden vähentämisen, globaalien ympäristöuhkien lievittämisen, sukupuolten tasa-arvon, koulutuksen ja kestävän kehityksen perustavoitteita.

Toki  kehitysyhteistyössä on tapahtunut sisällöllisiä muutoksia pitkin matkaa.
Laina- ja sijoitusmuotoisen avun eli finsanssisijoitusten osuus on viime vuosina kasvanut parista prosentista 15 prosenttiin.
Vaatimukset avun keskittämisestä ja vaikuttavuuden tehostamisesta eli mitattavuudesta ovat  lisääntyneet. Vilpitön into ja kirjallinen esitystaito ilman Excel-osaamista yms. eivät ole enää pitkään aikaan riittäneet, hankkeiden seuranta ja raportointi vaatii ammattitaitoa. Kohdemaiden valintakriteereiden ja rahoitusehtojen tiukentumisen myötä kansalaistoiminnan vapaus on kaventunut. Tämä osaltaan on vähentänyt kehitysyhteistyössä henkilökohtaisesti ja pitkäaikaisesti mukana olevien ihmisten määrää. 
Kuvaavaa muutokselle on, että esimerkiksi vuonna 1998 ulkoministeriöltä rahoitusta sai 140 järjestöä ja 385 hanketta. Vuonna 2022 rahoitusta sai enää 31 järjestöä 51 hankkeelleen.
Pääskyt on pysynyt koko ajan mukana, ja viime hakukierroksella saimme rahoituksen kahdelle hankkeellemme (Sri Lanka ja Sahara Nepalin jatkohanke). 
Kehitysyhteistyötä kannattaa edelleen suurin osa suomalaisista, mutta selvästi entistä vähemmän, 63 prosenttia kansasta. Naisista suopeasti suhtautuvia on 80 prosenttia, miehistä melkein puolet vähemmän, 46 prosenttia. Kielteisimmin suhtautuvat ulkomaankauppa- ja kehitysministerin puolueen kannattajat, perussuomalaiset, joista 82 prosenttia ei pidä kehitysyhteistyötä tärkeänä. Vihreisiin ja vasemmistoon lukeutuvista kehyä arvosti yli 90 prosenttia.

Mutta nyt takaisin KPT:n seminaariin. 

Seminaarissa kuului voimakas, ylätasolla liikkuvan yhdenmukaisuuden vaatimus. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps.) korosti uutta politiikkajohdonmukaisuutta. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka nivotaan yhteen, kauppa ja kehitys nivotaan yhteen. Olennaisiin kumppanimaihin ja asioihin, joissa Suomella on erityisosaamista, keskitytään. Teemoja ovat naiset, tytöt, koulutus, digitalisaatio, ilmasto, Ukraina. – Ukraina on vuodesta 2022 lähtien ollut Suomen suurin kehitysavun vastaanottajamaa. 
KPT:n tila ja tulevaisuus -selvityksen mukaan kehityspolitiikan strateginen tavoite on kirkastettava ja sen pohjalta määräytyvät sisällöt. 
Ulkoministeriön alivaltiosihteeri Pasi Hellman nivoi yhteen ulko-, turvallisuus-, kauppa- ja kehityspolitiikan ja edistäisi eduskuntapuolueiden ja sidosryhmien yhteisen näkemyksen luomista. Hallitusohjelman painopisteet on myös huomioitava.
Tänä vuonna aloittavan uuden toimikunnan puheenjohtajaksi on nimetty kansanedustaja Sofia Vikman (kok.). Vikman piti tärkeänä, että luodaan yhteinen kehityspoliittinen visio ja tavoitteet pitkälle aikavälille, jotta “ne eivät heilahtele vaan kantavat yli vaalikausien”. Tämä toteutuu, kun visioon sitoutetaan mahdollisimman laaja joukko.

Pari KPT:n edellistä puheenjohtajaa käytti myös puheenvuoron. Gunvor Kronman (ruots., 2003-2007) kertoi toimikunnan laaja-alaisesta kokoonpanosta ja – kuten Isomäki –  “suomalaisesta luottamuskulttuurista”, jota ulkomaita myöten ihmeteltiin. Jarmo Jääskeläinen  (kd., 2011-15) toivoi, että toimikunnan luonne kaikille avoimena keskusteluforumina, jossa jokainen saattaa antaa oman panoksensa, säilyisi.
Nelivuotisen puheenjohtajakautensa päättävän Inka Hopsun (vihr.) mukaan meneillään on kilpailu resursseista. Huomiota vaativat talouspoliittiset paineet, kaupalliset intressit ja välittömät tulevaisuusuhat. Tässä tilanteessa kehityspolitiikan ulkopoliittinen rooli pitäisi määritellä ja ymmärtää uudestaan ja “pystyä näkemään kauemmas”.

Seminaarista jäi hämmentynyt olo. Ei sanaakaan – tai yksi sana, ilmasto – luontokadosta ja elämänedellytysten heikentymisestä. Ei mitään vihreästä siirtymästä. Ei syvenevästä eriarvoisuudesta, pakolaisuudesta, rasismista, pitkittyvistä konflikteista. Monimutkaisuudesta, keskinäisriippuvuudesta.
Vai kaikki tämäkö juuri ajaa tiukkeneviin riveihin, keskittymisen ja yksimielisyyden, pitkäaikaisen sitoutumisen sekä kaiken toiminnan “yhteen nivomisen” vaatimukseen ja edellyttämiseen myös kehitysyhteistyössä?
Seminaarissa ei myöskään mainittu, että apu tullaan ehdollistamaan saajamaan Venäjä-politiikkaan eli Ukrainan sodan tuomitsemiseen sekä siihen, että maa sitoutuu vastaanottamaan sinne palautettavia kansalaisiaan eli Suomesta karkotettuja pakolaisia.

Teksti ja kuva: Katri Simonen


Tue Pääskyjen pitkäjänteistä ja vaikuttavaa kehitysyhteistyötä liittymällä jäseneksi tai tekemällä lahjoitus valitsemaasi kohteeseen.