Vihannespenkkejä ja kasvihuoneita on ainakin viidellä eri korkeudella. Jokaisella neliösentillä kasvaa jotakin. Bhatekholan kylän Surjakala Kathayat on muuttanut perheen viljapellot vihannesmaiksi ja satoa riittää hyvin myyntiin asti.
Ennen Surjakala, 40, ja hänen miehensä viljelivät riisiä, vehnää ja perunaa kotitarpeiksi ja mies kävi päivätöissä tulojen hankkimiseksi.
Vuonna 2021 Surjakala – lukutaidoton nainen, pitkään epäröityään – liittyi Sahara Nepalin vihannestuottajaryhmään ja sai koulutusta. Hän muutti vähäiset peltonsa vihannesmaiksi ja projektin tuella järjestyi kasteluallas, kasvihuone sekä työkaluja ja siemeniä alkuun pääsemiseksi.
Vaikka hän ei ollut koskaan ennen kasvattanut vihanneksia, melonit ja tomaatit alkoivat heti kasvaa hyvin.
Tästä innostuneena hän haki ja sai valtion maatalouskeskukselta vielä kaksi muuta kasvihuonetta ja maksoi uusilla tuloillaan itse niistä puolet.
Nyt Surjakala tuottaa ja myy monenlaisia vihanneksia ainakin viidessä eri tasossa pienellä tilallaan. Ansiot ovat suureen tarpeeseen: perheeseen kuuluu 11 henkeä joista kaksi on vammaisia. Kaksi vanhinta lasta opiskelee Kathmandussa, yksi pojista on ollut jo neljä vuotta Intian Bangaloressa vartijana.
“Kun poika ensi syksynä palaa, hän aikoo aloittaa oman pienen yrityksen”, äiti kertoo.
Oma “bisnis” tuntuu olevan nepalilaisten ykköstoive. Siihen kiteytyy mahdollisuus muutokseen, parempaan elämään. Jonkinlaista maata on vähän jokaisella ja lehmä, vesipuhveli tai härkä on pakko olla lannan ja vetovoiman saamiseksi. Silti pellot tuskin riittävät hengenpitimiksi edes puoleksi vuodeksi. Palkkatyöstä – rahasta! – on huutava pula.
Miksi muuten joka vuosi Kathmandun lentokentältä nousisi koneeseen ja kohti vieraita ja tuntemattomia vierastyömaita satojatuhansia nuoria miehiä? Niiden lisäksi, jotka kävelevät avoimen rajan yli Intiaan tai muuttavat maan sisällä kylistä kaupunkeihin jättäen perheensä?
Projektimme edistämä kaupallinen vihannesten viljely tarjoaa mahdollisuuksia toimeentuloon myös maaseudulla. Esimerkiksi Surjakalan vihannesryhmässä jokainen 25 jäsenestä säästää kuukausittain 100 rupiaa yhteiseen pottiin, mistä jäsenet voivat ottaa lainaa. Ryhmä on juuri avannut itselleen oman pankkitilin.
Terassimailla työtä riittää ja siksi Surjakala ja hänen miehensä asuvat nyt ympäri vuoden viljelysten keskellä nököttävässä pikkuruisessa savimajassa. Saan kurkistaa sisään: tulisija lattialla, ruokasäkkejä, koreja, vaatteita, muutama astia ja pata, yösija. Yllättäen saviseinässä on valkoisia johtoja ja pistokkeita: kyllä, katolla on aurinkopaneelit ja puhelimen voi ladata.
Varsinainen koti ja muu perhe on kylässä jonkin matkan päässä.
Pihalla liikuskelee myös Surjakalan miniä. Hän on mykkä ja auttelee appivanhempiaan töissä.
“Hetkinen!” Surjakala huikkaa ja kiepahtaa mökkiinsä. Olemme kysyneet, miten uusi kaupallinen vihannestenviljely on muuttanut heidän elämäänsä ja paljonko he sillä ansaitsevat.
Hän tuo savimajasta kaksi pikkupikkumökkiä, asettaa ne maahan eteemme ja nauraa vallattomasti. Ne ovat hänen säästölaatikkonsa.
“Laitan rahat aina laskematta laatikkoon. En yhtään tiedä paljonko näissä on!”
Teksti: Katri Simonen
Kuvat: Katri Simonen ja Umesh Raj Joshi
Vastineeksi ulkoministeriön tuelle Pääskyjen on kerättävä Sahara Nepal -hankkeelle tänä vuonna vielä 1345 €. Tue Nepalin Kaukolännen köyhien vuoristokyläläisten kestävää toimeentuloa tekemällä lahjoitus verkkokaupassamme. Lahjoitusvarat käytetään 100 %:sti hanketyöhön.