DALITIT EIVÄT SAA OLLA OMAN ONNENSA SEPPIÄ
Mitä jos jo ennen syntymääsi saisit sosiaalisen identiteetin, joka määrittelee koko elämäsi – etuoikeutetun tai oikeudettoman? Eläisit maassa, joka kaikin voimin pyrkii modernisoitumaan, mutta jossa silti vaikuttaa 3000 vuoden takaiset uskomukset ja hierarkiat?
Seuraukset olisivat mm. tällaisia:
Dalitien osuus Nepalin 30 miljoonasta asukkaasta on noin neljä miljoonaa eli 14 prosenttia. Maan virkakunnasta heitä on kuitenkin vain kaksi prosenttia ja oikeuslaitoksessa ja korkeimmilla johtopaikoilla vielä niukemmin.
Maaliskuun alussa pidettyjen parlamenttivaalien tarkimpia tuloksia emme vielä tiedä, mutta edellisessä, syyskuun GenZ-kumouksen myötä hajotetussa parlamentissa dalit-kansanedustajia oli viisi prosenttia.
Nepalin budjetista daliteille allokoituja varoja on ollut alle prosentti.
Köyhyys, lukutaidottomuus, yhteiskunnallinen osallistumattomuus ja maanomistuksen vähyys on dalitien kesken paljon yleisempää kuin muilla väestöryhmillä.
Intian hindulaisuudessa ihmiset jaettiin neljään luokkaan (varnaan). Asiaa havainnollistettiin ihmisruumiilla. Korkeimmalla oli pää: bramiinit eli papit. Seuraavaksi arvokkaimmat olivat käsivarret, ksatryat, eli hallitsijat, kuninkaat ja sotilaat. Kolmantena palvelivat jalat, vaysiat, mikä tarkoitti kauppiaita ja maanomistajia. Kokonaan maata vasten saivat selviytyä jalkaterät, sudrat: ruumiillisen työn tekijät.
Tämä hierarkia oli määrällisesti pyramidin muotoinen ja laadullisesti se kertoi puhtaudesta. Puhtaista puhtaimpia olivat bramiini-papit.
Kokonaan “ruumiin” ulkopuolelle jäi hyvin paljon ihmisiä. Heitä pidettiin niin saastaisina, ettei heitä voinut edes koskettaa, ei olla samassa tilassakaan heidän kanssaan. He olivat “koskemattomia” (untouchables), “kastittomia”, ja kuten he itse sanovat: daliteja (dalit tarkoittaa rikottua, särjettyä).
Ajan mittaan tämä ikivanha intialainen varna-järjestelmä yksityiskohtaistui ja sai rinnalleen ammattiin, asuinpaikkaan ja etnisyyteen liittyvän erittäin monisyisen ja jäykän kastilaitoksen, joka vaikuttaa edelleen yli 260 miljoonan ihmisen elämään.
ERISTETYT YHÄ USEAMMASSA YHTEISÖSSÄ JA MAASSA
Hindulaisuuden myötä kastilaitos levisi myös Nepaliin, Sri Lankaan, Pakistaniin ja Bangladeshiin. Intiassa kasteja on tuhansia, Nepalissa noin 130.
Jo ihmisen nimestä ja asuinpaikasta voidaan päätellä, mitä kastia hän on, ja sen mukaan hänen elämänsä määräytyy. Dalitien on aina pitänyt elää muista erillään ja heidän osakseen on langetettu kaikki saastaisena pidetty työ: kuolleiden ihmisten ja eläinten käsittely, teurastus, nahkatyöt kuten kenkien valmistus, katujen lakaiseminen ja viemärien puhdistaminen.
Dalitit eivät ole saaneet käyttää samoja kaivoja eikä temppeleitä kuin yläkastiset. Koulut, terveydenhoito, poliisi ja muut oikeudet eivät ole olleet heitä varten.
Pelkkä heidän näkemisensä on pakottanut bramiinit monimutkaisiin puhdistautumisrituaaleihin. Daliteja on jopa kidutettu, jos he ovat sattuneet kuulemaan tai näkemään pyhiä seremonioita.
Kastijärjestelmä on iskostunut myös Nepalin ja muiden hindumaiden muslimien, kristittyjen ja (vähiten) buddhalaisten asennoitumiseen; esim. kirkoissa dalitit on eristetty muista. Syrjintä on omaksuttu jopa dalitien omaan keskuuteen – heilläkin on kastihierarkiansa!
Dalitnaiset saavat vielä lisätaakkaa patriarkaatista sukupuolensa vähättelyn takia.
Hindujen diasporan eli muuttoliikkeen myötä dalitien syrjintä on levinnyt Etu-Aasiasta ympäri maailmaa; jopa USAssa kastisyrjintä on jouduttu paikoin laissa kieltämään. Esimerkiksi Kalifornian yliopistossa it-opiskelijat ovat vaikeuttaneet dalit-kollegojensa elämää.
VAIKKA KASTIJÄRJESTELMÄ ON KIELLETTY
Jo vuonna 1950 Intian perustuslaki kielsi kastiastijärjestelmän.
Intian perustuslain laatija B.R. Ambedkar oli itse dalit. Hänen ansiostaan Intiassa otettiin käyttöön ns. positiivinen erityiskohtelu. Daliteille ja alakastisille on määritelty kiintiöitä (quotas for scheduled castes) esim. opiskelupaikoista, mikä on erinomainen asia. Daliteja on arviolta viidesosa Intian puolitoistamiljardisesta väestöstä, ja ilman kiintiöitä heidän tilanteensa olisi jokseenkin toivoton.
Sillä edelleen Intiasta kantautuu uutisia raakuuksista ja epäsuoremmista alistamisen muodoista. Maan yli 200 miljoonasta dalitista vain kahdella prosentilla on korkeakoulututkinto. Etelä-Intiassa on ollut dalitien joukkomurhia. Myrkylliset nahkatyöt, ja eräillä dalitkasteilla kuolemanvaarallinen ahtaiden viemäriputkien tyhjentäminen maan alle laskeutumalla, on edelleen ainoita mahdollisia tulonhankintakeinoja. Vaikka työ on laissa kielletty, se jatkuu, paljain käsin.
Tammikuun 13. päivä Indian Express uutisoi, että Karnatakassa isä tappoi 22-vuotiaan raskaana olevan tyttärensä, joka oli uhan takia jo muuttanut puolisonsa kanssa muualle. Tyttärenmurhan syynä oli se, että aviomies oli dalit.
Nepaliin kastijärjestelmä levisi etelästä intialaisten maahanmuuttajien myötä. Sitä mukaa kun Nepalin erilliset pikkuvaltiot 1700-luvulla yhdistyivät yhdeksi hindukuningaskunnaksi, kastihierarkiat omaksuttiin enemmän tai vähemmän koko maan alueella.
Vuonna 1963 kastijärjestelmä ja -sorto kiellettiin Nepalissa. Vuonna 2008 hindukuningaskunta lakkautettiin ja Nepalista tuli liittotasavalta, kuten maolaiset vallankumoukselliset olivat vaatineet. Uutta perustuslakia alettiin laatia.
Vuoden 2015 perustuslaissa daliteille ja muille vähemmistöille säädettiin kiintiöitä hallinnon eri tasoille. Useita kansallisia ja kansainvälisiä erittäin hyviä säädöksiä, toimintaohjeita ja velvoitteita dalitien hyväksi on allekirjoitettu. Mikä on tulos?
Syrjintäkiellon toimeenpano on ollut heikkoa, lakivelvoitteet ovat jääneet paljolti kuolleiksi kirjaimiksi. Dalitien diskriminoinnista ja pahoinpitelystä ei seuraa oikeastaan mitään: sitä ei yksinkertaisesti edes huomata. Vanhat uskomukset ovat jääneet elämään tiedostamattomina käyttäytymis- ja suhtautumistapoina, itsestäänselvyyksinä. Jos tilanteissa on vastakkain kastihindun ja dalitin sana – ja kun päättäjät ja poliisi ovat lähes poikkeuksetta yläkastisia -, vain syrjintärikokset, jotka ylittävät mediakynnyksen, johtavat rangaistuksiin.
Dalit-naisten kohdalla tilanne on kaikkein turvattomin, ja harva heistä edes uskoo saavansa apua poliisilta (Amnestyn Nepalin raportti 2025).
Kuvaavaa on, että positiiviseen kohteluun velvoittavaa Dalit Empowerment Act -säädöstä ei ole toimeenpantu kuin kolmessa seitsemästä provinssista.
Suurimpia syitä dalitien kohtaamaan kaikkein julmimpaan väkivaltaan on dalitien ja ei-dalitien väliset avioliitot. Verrattuna Intiaan tilanne on kuitenkin parempi.
Kaupungistumisen ja muuttoliikkeen myötä kastisyrjintä on onneksi lieventynyt. Ainakin se on saanut uusia, näkymättömämpiä ilmenemismuotoja. Dalititkin voivat jo opiskella … mutta heidän on vaikea päästä etenemään. Heitä ei kutsuta kotiin, ei samoihin tilaisuuksiin, heidän kanssaan ei aterioida yhdessä. He eivät pääse osallisiksi samasta sosiaalisesta pääomasta ja verkostoista kuin kastihindut. Lasikatto!
Jo asunnon vuokraaminen on vaikeaa, koska nimi kertoo kastin.
Kolmasosa daliteista elää äärimmäisessä köyhyydessä ja saman verran on lukutaidottomia. Pahin on tilanne Terain dalitien, kuten hankealueemme Baran dalitien, keskuudessa. Heistä 44 prosenttia on äärimmäisen köyhiä ja noin puolet lukutaidottomia.
Baran alueen dalitien taloudellinen ja sosiaalinen voimaannuttaminen yhteiskuntansa täysivaltaisiksi ja tasa-arvoisiksi jäseniksi on Pääskyjen Bara-hankkeen kunnianhimoinen tavoite.
Teksti ja kuva: Katri Simonen
Otsikkokuva: Wikimedia Commons
Edistä syrjittyjen dalit-yhteisöjen voimaantumista ja toimeentuloa eteläisessä Nepalissa tekemällä lahjoitus NAFANin hankkeelle Pääskypuodissa tai tilisiirtona (FI06 5780 0720 2384 06, viite: 37206)
Käytämme lahjoitustuotot sataprosenttisesti hankkeen hyväksi.
