Miksi Nepalin tulvat pahenevat?
Saimme Bholalta lyhyen viestin. Syyskuun 27.-28. päivinä rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa kuoli 112 ihmistä, 65 on kateissa. Pahimmin tulvat koettelivat Kathmandun laaksoa. Raksirangissa ei ole ollut hätää.
Uutiskuvat Kathmandusta ovat kuin maailmanlopun taidenäyttelystä. Bagmati-jokea reunustavat puut, aidat ja vallit on kuin ripustettu täyteen muovia, rääsyjä, nimetöntä materiaa. Kuin kammottavat urbaanit liaanit olisivat valloittaneet ne.
Rankkasateet saivat liikkeelle myös kaupungin jätteet.
Monsuunsateet ajoittuvat kesäkuun puolivälistä syyskuun puoliväliin. Melkein joka vuosi jossain vaiheessa sateet nostattavat tulvia. Näin on ollut aina.
Ennenvanhaan joen vesi ei kuitenkaan noussut korkealle. Joki leveni kiemurtelevaksi virraksi, joka polveili tasamaalla rauhallisesti kuin laitumellaan käyskentelevä vesipuhveli. Se peitti virtaa reunustavat viljelysmaat ja jätti niille ravitsevaa lietettä. Taivaalta tulleet vesimassat imeytyivät maahan kuin valtavaan sieneen. Vuorten juurella oli hiekkaisia kukkuloita, joihin myös mahtui paljon vettä. Kathmandun pääjoen – Bagmatin – ja sen sivu-uomien lisäksi laaksossa oli satoja pikkujokia, jotka täyttyivät vedellä sateiden aikana, mutta muun osan vuodesta kuivuivat tai ilmaisivat olemassaoloaan vain kosteikkoina tai lampina.
Näille alueille ei koskaan rakennettu.
1970-luvulta lähtien Kathmandu alkoi kasvaa. Perinteisten puu-, savi- ja tiilirakenteiden sijaan tuli betoni. Betonia varten tarvittiin hiekkaa, ja sitä löytyi kukkuloiden sisältä ja rantapenkereistä. Ja kun kukkulat oli tasoitettu, saatiin uutta rakennusmaata.
Rakentamisen paine kohdistui myös osavuotisiin joenuomiin ja kosteikkoihin, jotka tulkittiin joutomaaksi. Ne tukittiin ja päällystettiin betonilla, teillä ja taloilla. Asutus läheni vesirajaa, jolloin tuli tarve nostaa valleja talojen ja veden väliin. Joelle asetettiin selvät ja jatkuvasti kapenevat, kivetyt rajat.
Kathmandun väkiluku nelinkertaistui 1980-luvulta 2010-luvulle tultaessa. Kaupunki on yksi Aasian nopeimmin kasvavista metropoleista. Vapaata maaperää – pidäkkeitä, jotka imevät tulvavesiä ja luovuttavat vettä jokiin ja maaperään kahdeksan kuivankin kuukauden aikana – ei enää ole. Tämän seurauksena, toisin kuin ennen, sadevedet syöksyvät nyt koko voimallaan jokiuomiin. Kääntöpuolena on saatu toinenkin vitsaus: kuivuuskaudet.
Kathmandun laakso on myös maanjäristysaluetta. Vuoden 2015 maanjäristyksessä suuri osa jokivarren uusista kerrostaloista sortui ja monet saivat surmansa. Tulva-alueiden pehmeiden sedimenttikerosten päälle pystytetyt talot ovat alttiimpia järistyksille kuin kiviperustalla seisovat.
SALAMATULVAT TEKEYTYNEET NELJÄ VUOSIKYMMENTÄ
Syyskuun lopun tulvissa 30 tunnissa satoi enemmän vettä kuin puolessa vuodessa. Siksi puhutaan salamatulvista (flash floods). Ympäristöhistorioitsija Tom Robertsonin mukaan tällaista vedentuloa – ja suurempaakin – on kuitenkin ollut ennenkin, ilman yhtä katastrofaalisia seurauksia. Hänen mukaansa salamatulvat ovat ihmisen aiheuttamia ja tekeytyneet neljän vuosikymmenen aikana, hydrologisen tasapainon järkkymisen seurauksena.
Tilanteen muuttaminen vaatii massiivisia toimenpiteitä. Myrskyävät vedet eivät yksinkertaisesti voi virrata pois vahinkoa aiheuttamatta.
Olennaisen voi kiteyttää näin:
Joet tarvitsevat tilaa.
https://nepalitimes.com/banner/kathmandus-flash-floods-are-4-decades-in-the-making
https://kathmandupost.com/visual-stories/2024/10/04/bagmati-riverbanks-tainted-by-garbage-after-recent-floods
Teksti: Katri Simonen
Kuva: Suraj Dhakal/NAFAN