Kolme tuokiokuvaa Baran dalitien parista
Ensimmäinen askel on kutsu. Toinen on turvallinen tila. Kolmas on tuen ja koulutuksen tarjoaminen. Kun yhteys paikallishallinnon kanssa toimii, voimaantumisen prosessi voi alkaa.
Nafan esitti Baran alueen daliteille yhteistyökutsun vuosi sitten. Kutsuun on vastattu, ihmiset ovat kokeneet kutsujan, Nafanin, ja sen tarjoaman tilan turvalliseksi ja tulleet mukaan vastaperustettuihin toimintaryhmiin. Paikallishallinto on enenevästi kiinnostunut hankkeesta.
VAIKEIN ASIA
Nafanin kenttätoimistotaloon on tullut 27 eri-ikäistä ja eri tavoin vammautunutta ihmistä. Nuorin on kymmenvuotias pienikokoinen, selästä väännyksissä oleva Lily-tyttönen, jonka silmät säteilevät valppaina ja jota isä kantaa. Vanhin, partasuinen mies, istuu vaiteliaana nurkassa. Eräs nainen liikkuu vaikeasti itseään käsiensä varassa raahaten.
Projektikoordinaattorimme Pawan Dhakal esittäytyy, samoin muut tiimin jäsenet, ja pyytää jokaista läsnäolijaa sanomaan nimensä. Se on tärkeä eikä mikään helppo teko ihmisille, joita ei yleensä edes katsota.
Pawan pyytää heitä miettimään kymmenen vaikeinta asiaa elämässään ja kymmenen ratkaisua niihin. Työntekijät auttavat ylöskirjaamisessa.
Vaikeinta kaikkien mielestä on se, että kukaan ei puhu heille, vammaisille. Heitä ei kutsuta mihinkään. Omassakin yhteisössään he ovat yksin.
Bhola Bhattarai (kuvassa istumassa oven edessä) nousee nyt seisomaan.
“Seuraava kokoontuminen järjestetäänkin sitten teidän omassa yhteisössänne”, hän sanoo. Ei kannata jäädä odottelemaan jotain epämääräistä muutosta! Paras vaan mennä itse rohkeasti keskelle kylää, olla avoin ja tarjota uteliaille mahdollisuus esittää kysymyksiä, tutustua, tulla mukaan.
“Samalla mekin voimme oppia lisää yhteisöstä”, Bhola toteaa. Ryhmän jäsenet nyökyttelevät, yllättyneinä.
NIPIN NAPIN VIISI MINUUTTIA
Nyt istumme seitsemän kauniisti pukeutuneen naisen kanssa wardin eli paikallishallintoyksikön toimistossa. He ovat wardin hallintokomitean dalit-edustajia, valittu viideksi vuodeksi kerrallaan.
Dalit-edustajat kertovat, että he käsittelevät virassaan ennen kaikkea dalitien asunto- ja maahakemuksia, ovien ja ikkunoiden myöntämisiä sekä isojen pannujen ja patojen lainaamista juhla-aikoina, kun perhekunnille valmistetaan ruokia. He myös puolustavat dalitnaisten oikeutta saada työtä, jos kunnassa järjestetään esimerkiksi siivouskampanja.
Kysymme, kuinka usein he tapaavat keskenään ja suunnittelevat yhdessä toimintaansa.
“Tämä on ensimmäinen kerta!” he vastaavat. Piirikuntatason kokouksissa he näkevät toisiaan vain vilaukselta; siellä on aina kiire. Eikä dalitnaisille koskaan anneta enempää kuin viisi minuuttia aikaa puheenvuoronsa esittämiseen. Silloinkin heitä hoputetaan.
Bhola Bhattarai siirtyy nyt tuolilta lattialle, naisten jalkojen juureen. Siltä istumalta hän kutsuu heidät kaikki Nafanin kenttätoimistoon yhteiseen neuvonpitoon. Joka kuukausi.
Paikallishallintokomiteoiden dalitedustajat tarttuvat ehdotukseen heti. Kyllä! Sen sijaan että kukin yrittää yksin vaikuttaa satunnaisiin esille tuleviin asioihin, heidän täytyy yhdessä alkaa miettiä prioriteetteja ja koordinoidusti ja strategisesti puskea niitä eteenpäin. Todellakin!
Päät syventyvät tutkimaan kalentereita. Ensimmäinen tapaaminen sovitaan kahden viikon päähän.
LEHMÄÄ EI SYÖDÄ
Eräänä iltana odotamme vieraita motellihotellin erillisessä ruokailumajassa, oransseilla tuoleilla oranssin pöydän ääressä. Paikalle saapuvat wardien 12, 13 ja 18 puheenjohtajat ja Jitpur Simaran Deputy Mayor, apulaispormestari, Tärkeä Henkilö. Hyvä juttu!
Nafan on vuoden aikana käynyt – ja käy koko ajan – neuvotteluja hallinnon eri tasojen kanssa, kommunikaationhan täytyy toimia. Sillä ellei kunta tunne ja hyväksy hankettamme, mitään merkityksellistä ei voida saavuttaa.
Ilmenee, että miehet ovat aidon kiinnostuneita dalitnaisten – pääkohderyhmämme – aseman parantamisesta.
Kunnanjohtajat kyselevät Nafanin järjestämistä toimeentulokoulutuksista ja ehdottelevat itsekin uusia asioita, esimerkiksi lehmien pitämistä. “Rehu ei olisi ongelma”, he lupailevat. Wardin numero 18 johtaja pitää lehmää parempana daliteille kuin kanoja, sillä jos perheessä ei ole ruokaa, kana tapetaan ja syödään, lehmää ei. Mietin mielessäni, että korkeakastiset ovat tavanneet kieltää dalitien karjaa edes juomasta heidän karjansa kanssa samoista vesipaikoista, eivätkä dalit itsekään saa käyttää julkisia kaivoja, saati astua kastihindujen kotiin tai edes istua heidän kanssaan yhdessä ulkosalla. Korkeakastiset ovat myös kieltäytyneet ostamasta dalitien, noiden likaisuutensa takia “koskemattomien”, lehmien maitoa. Noin esimerkiksi.
Johtajat ovat jopa suunnitelleet jonkinlaista mallikylää daliteille. Hmm!
Apulaispormestari kertoo kiireistään. Edellisenä päivänä Jitpur Simarassa oli ollut ulkonaliikkumiskielto, kun nuorten syyskuun GenZ-protestiliikkeen ja vanhaa valtaa edustavan UML-puolueen edustajat olivat ottaneet Simaran lentokentällä yhteen. Huolia!
Hänen on jalkavammansa takia myös vaikea liikkua. Silti hän oli iltapimeässä ajanut moottoripyörällään seitsemän kilometriä tähän tapaamiseen.
“Koska luotan Nafaniin”, Bhola Adhikari sanoo.
Puheeksi tuli myös juuri tekeillä oleva Jitpur Simaran viisivuotissuunnitelma. Varapormestari pyysi, että Nafan tulisi mukaan sitä valmistelemaan.
Myöhemmin Pawan sanoo, että hänelle tuli melkein kyyneleet silmiin Deputy Mayorin sanoista.
Teksti: Katri Simonen
Kuvat: Katri Simonen ja Heli Janhunen
Edistä syrjittyjen dalit-yhteisöjen voimaantumista ja toimeentuloa eteläisessä Nepalissa tekemällä lahjoitus NAFANin hankkeelle Pääskypuodissa tai tilisiirtona (FI06 5780 0720 2384 06, viite: 37206)
Käytämme lahjoitustuotot sataprosenttisesti hankkeen hyväksi.
