Nepalin metsistä 40 prosenttia kuuluu yhteisömetsänhoitojärjestelmien piiriin
1970-luvulle saakka kaikki metsät kuuluivat valtiolle eli kuninkaalle. Käytännössä tämä merkitsi tehotonta ja korruptiolle altista metsien käyttöä.
Vastalauseena laajoille laittomille hakkuille ja puutavaran salakuljetukselle syntyi ajatus valtion metsien antamisesta paikallisten yhteisöjen hoidettavaksi. Antamalla yhteisöille oikeus resurssien hyödyntämiseen niillä olisi myös intressi ottaa vastuu metsänhoidon kestävyydestä ja metsien suojelusta.
Tämä malli onkin osoittautunut pääosin menestystarinaksi. Nykyään 41 prosenttia Nepalin metsistä kuuluu yhteisömetsänhoitojärjestelmien piiriin. Yhteisömetsäryhmiä on Nepalissa yli 23000 ja niihin kuuluu 8,5 míljoonaa jäsentä.
Ryhmiä on kahta perustyyppiä.
Community forest users group (CFUG) muodostuu, kun yhteisö tekee vuokrasopimuksen lähellä olevasta valtion metsästä valtion metsätoimiston (DFO) kanssa. Päämääränä on kestävä metsän käyttö ja jäsenten toimeentulon kohentaminen. CFUG hoitaa metsää viranomaisten laatiman metsänhoitosuunnitelman puitteissa ja jäsenet saavat käyttää metsän anteja tietyin ehdoin. Tärkeimpiä hyödykkeitä ovat polttopuu, karjanrehu, marjat, hedelmät, luonnossa kasvavat juurekset ja lääkekasvit. Rehu- ja luutakasvien, bambun ja hedelmäpuiden kasvatus sekä mehiläisten tarhaus on sallittua. Mutta metsää ei saa kaataa eikä muokata ruokakasvien viljelemiseksi.
Oman tarpeen yli jääviä tuotteita jäsenet saavat myydä maalaismarkkinoilla.
Kotieläinten laidunnusta pyritään rajoittamaan eläinten kiinnipitämisellä ja tarharuokinnalla. Havaintojen perusteella vuohia yleensä seurasi paimen, mutta hiehoja näkyi vaeltelevan metsissä ilman valvontaa.
Jos jäsenet haluavat kaataa puutavaraa paikallista rakentamista tai ulkopuolisille myymistä varten, heidän tulee pyytää siihen lupa DFO:lta. Myyntituloista on tilitettävä osa valtiolle.
Metsänkäyttöyhteisöjen toimintaa johtaa jäsenten valitsema puheenjohtaja ja sihteeri. Heistä riippuen osa metsänkäyttöyhteistöistä on hyvin aktiivisia, osassa toimintaa ei ole lainkaan. Joillekin puheenjohtajille vastuu voi olla liian iso.
Metsänkäyttöryhmiä myös velvoitetaan suojelemaan osa metsäalastaan. NAFAN-hankkeen myötävaikutuksella on perustettu joitakin suojelualueita, mutta on epäselvää, mikä on niiden merkitys biodiversiteetin suojelun kannalta. Hankkeessa ollaankin kehittämässä indikaattoreita, joilla voidaan mitata metsänhoidon ekologista kestävyyttä.
Leasehold forest user (LFUG) -ryhmiä on Nepalissa 7 200. LFUG:n jäsenet ovat kaikkein köyhimpiä kotitalouksia, joille annetaan valtion omistama huonokuntoinen, usein maanvyörymien vaurioittaman metsäalue hoidettavaksi. LFUG-järjestelmän tavoitteena on lisätä alueen metsäpeitteisyyttä ja antaa jäsenille oikeus hyödyntää metsää polttopuun ja rehun hankintaan. Toisin kuin CFUG-järjestelmässä, jossa yhteisömetsää hyödynnetään kollektiivisesti, LFUG-metsä on jaettu perhekunnittain palstoiksi, joihin heillä on yksinoikeus. Hyödyt ovat kuitenkin vähäisemmät metsän huonon kunnon vuoksi. Eikä LFUG-järjestelmässä saa kaataa rakennuspuita edes luvanvaraisesti toisin kuin CFUG:ssa.
Raksirangin alkuperäisasukkaat, chepangit, ovat perinteisesti harjoittaneet khoriya kheti -nimistä viljelymenetelmää jyrkillä rinteillä. Siinä puita ei kaadeta ja polteta kuten kaskeamisessa, vaan viljelymaan pinta kulotetaan ja sitten muokataan. Tuhka toimii lannoitteena, ja khoriassa kasvatetaan muun muassa maissia, hirssiä ja linssejä. Kulotus toistetaan joka toinen vuosI. Khoriya kheti poikkeaa slash and burn -menetelmästä eli kaskeamiseen perustuvasta kiertoviljelystä, jota chepangit ovat aiemmin käyttäneet, mutta mikä on nykyisin kielletty.
Khoria kheti menetelmää ei ole lupa käyttää yhteisömetsissä. Chepangit pitävät tätä vääryytenä. Heidän mukansa heillä pitäisi olla oikeus tähän viljelytapaan alueella, jolla he ovat eläneet sukupolvia. Mutta valtio on vienyt heiltä nämä maat sillä perusteella, että chepangit ovat puoliksi nomadeja eli he ovat perinteisesti siirtyneet paikasta toiseen eikä heidän maanomistustaan ole tästä syystä rekisteröity.
Hieman ristiriittaisista näkökannoista ja lupabyrokratiasta huolimatta yhteisömetsänhoitoon perustuva järjestelmä Nepalissa on ollut menestys, koska näin on turvattu yhteisöjen oikeus valtion metsien kotitarvekäyttöön samalla kun yhteisölle on annettu kollektiivinen vastuu ja motiivi siihen, että luonnonvarojen kantokykyä ei ylitetä. Tosin aina tämä ei ole toiminut ja joillakin alueilla Raksirangissa metsäpeitteisyys näyttää vähentyneen.
Nafan-hankkeessa on autettu metsänkäyttöryhmiä selviytymään viranomaisten vaatimuksista sekä parannettu ryhmien osaamista ja ymmärrystä eroosiosta, puun liikakäytöstä, monimuotoisuudesta ja metsäpaloista. Samalla on ammennettu perinteistä sen suhteen, miten monipuolisesti metsän antimia voidaan hyödyntää toimeentulon lähteenä.
Teksti: Heidi Porkka, Annaleena Mänki ja Raimo Lilja
Kuvat: Heidi Porkka ja Annaleena Mänki
Tue NAFANin työtä luonnonvarojen kestävämmän käytön edistämiseksi tekemällä lahjoitus verkkokaupassamme. Lahjoitusvarat käytetään 100 %:sti hanketyöhön.