Lalibain talossa

kirjoittanut

Teksti ja kuvat: Katri Simonen

Pääskyjen Prayatna Samiti –hankkeen seurantamatkalla Intiassa

Lalibain talossa ollaan kaksi seuraavaa yötä, Panninalin kylässä, Rajasthanissa.

Ensin säästöryhmän kokoontuminen. Pari muovituolia ja narusängyt nostettu pihalle. Naisilla on täsmälleen penkereen reunalla kukkivan bougainvillean väriset huivit. Kun paikalla vilahtaakaan vieraita miehiä tai vanhempia sukulaismiehiä, he automaattisesti vetävät huivinreunan kasvoilleen ja näyttävät ruusunpunaisilta haamuilta.

Säästöryhmässä kymmenkunta Panninalin kylän naista on keskustellut vihannesviljelyksistään, vesitilanteesta ja metsäasioista.  Heillä on laakson toisella puolella vielä metsää ja jopa oikeus hakea sieltä rehua eläimilleen, puita kaatamatta. Useissa kylissä köyhien pääsy metsään on kokonaan kielletty, vaikka he, adivasit, ovat Intian alkuperäiskansaa.  Laki adivasien metsäoikeuksista säädettiin 2006, mutta oikeuksia täytyy lakiteitse hakea, ja se on erittäin mutkikas ja epävarma prosessi.

Lalibain valkoiseksi kalkittu talo on penkereen perällä. Vieressä, alempana, ovat pellot, joita kaivokuoppa ylläpitää. Lehmiä seisoo rinteellä kuiva oksakimppu edessään. Narulieka on lyhyt. Hontelot vuohet ja vasikka hamuavat Lalibain nilkkarenkaita, kun hän kerää pyykkejä pensaasta.

Perheen isä huutaa kaikuvalla äänellä ja kääntää vesipumpun päälle. Kelas-poika kävelee kiireettä suuntaamaan pitkän letkun pesuvatiin, irrottaa vuorotellen lehmät ja antaa niiden juoda.

Hyvän kaivon, ja neuvokkuutensa, ansiosta Lalibai on niitä säästöryhmien naisia, jotka ovat saaneet Pääskyjen projektilta oman kasvihuoneen. Hän kasvattaa siellä muun muassa oransseja samettikukkia: niille on kysyntää läheisessä hindutemppelissä.

Aukealla viljellään vehnää ja maissia, kuten kaikkialla. Lalibai tuo kuitenkin nähtäväksemme vasullisen pienenpieniä hirssin siemeniä. Hän kasvatti kasvihuoneessaan hirssit taimelle, siirsi ne ulos ja onnistui, yhtenä harvoista, saamaan niistä satoa. Hirssi on ollut valtavilja Intiassa, mutta maissi ja vehnä ovat syrjäyttäneet sen, vaikka hirssi on viljana kestävämpi ja ravinteikkaampi.

Gita-tytär hankaa kattilaa maissinkodalla ja savella. Sen jälkeen hän hakee koirankorville luetun paksun koulukirjansa ja painuu talon taakse maissisäkille istumaan ja opiskelemaan.

Mukesh-poika näkyy istuvan pellolla kirjoineen.

Banaanipuiden lehdet kääntyilevät rauhallisesti iltaa jo teetellen.

Helille ja minulle laitetaan sija verannalle, narusängyille. Prayatna Samitin työntekijät Darpan, Lokesh ja Shankar ovat vuokranneet Salumberista meille patjat ja peitot mukaan. Isäntä avaa korkean metalliarkun ja nostaa sieltä lisää täkkejä, tyynyjä ja eräänlaisia mattoja. Eiköhän tarkene!

Mutta ensin syödään. Kumarrumme sisään tummaan huoneeseen. Valoa luo vain liekki lattian tulisijassa ja heikko sähkölamppu seinäsyvennyksessä. Tulisijan yläpuolella on pieni aukko. Se suljetaan pian.

Lalibai ja Gita alustavat lattialla chapatitaikinaa.  Narusängyistä toisella, kyljellään, hymyilee nuori nainen, ja hänen takaansa kurkistelee pieni poika. Entä rinnallaan – nukkeko siinä – ? Ei vaan elävä pikkiriikkinen vauva, pariviikkoinen vastasyntynyt! Devi säteilee äitiyden onnea: Rea. Kahden päivän aikana, jotka siellä olemme, hän on koko ajan pitkällään. Ruokakin annetaan hänelle vuoteeseen.

Myöhemmin kuulemme, että synnyttänyt äiti saa olla kuukauden ajan täydellisessä levossa oman äitinsä kodissa ja hoivassa vauvansa kanssa.

Toisella narusängyllä istuskelevat Kelas ja Mukesh.

Käymme tulen kajoon lattialle. Seinät, lattia ja uuni on savesta käsin muovailtu. Lalibai ja Gita pölläyttelevät vehnäjauhoja. Äidillä ja tyttärellä on chapatitaikinan alustamisessa, taikinapallosten pyöräyttämisessä, kaulitsemisessa ja paistamisessa kova työ. Ja kun yksi taikina on lopulta saatu korkeaksi lämpimäksi leipäspinoksi, aloitetaan toinen.

Heillä on hauskaa, kun minun kaulitsemukseni ovat vain viitteellisesti pyöreitä.

Lalibai nousee pois. Hetken kuluttua hän astuu oviaukosta takaisin … vuohiko hänellä on? Kyllä! Yöksi sisään tuodaan myös vuohet ja vasikka. Pöydän alle sänkyjen taakse marssitetaan kaksi vuohta ja sidotaan koivista pöydänjalkoihin. Kolmas vuohi taittaa sirosti säärensä ja asettuu nurkkaan. Tummapintainen vasikka sulautuu hämärään.

Tulella porisee riisi-vihannespata ja paistuu perunoita ja kukkakaalia.  Päivällä säästöryhmien naiset olivat kertoneet, että vihannekset – tomaatti, okra, munakoiso, erilaiset kurpitsat, kukkakaali, pinaatti – ovat projektin ansiosta tulleet osaksi heidän jokapäiväistä ravintoaan. Ennen tavallinen ateria saattoi koostua vain chapateista, chilistä ja sipulista.

Lalibai on asettanut hiilille myös ruukullisen maitoa. Hän kaataa sitä mukeihin, sokeriripauksen kanssa.

Devi askartelee Rea-vauvan kanssa. Hän kohottautuu penkomaan pielusten alta riepua vaipaksi ja suoristaa samalla pikkuisen teryleenivillatakkia ja –pipoa. Kun pyydän saada pitää lasta, minulle asetellaan syliin neliönmuotoinen kangas ja Rean päälle huolekkaasti filtti. Mikä pikkupikkupikkuinen!

Lalibai tarjoaa chilimössöä. Päivällä olimme nähneet, kun hän hieroi kivipulikalla vihreitä chilipalkoja kivialustaa vasten, heilutellen välillä kirveleviä käsiään. Kiitos ei!

Chapatit voidellaan vielä gheellä eli kirkastetulla voilla …

Tuli humisee. Syömme. Lapsonen äännähtää. Vuohi häämöttää nurkassa. Kattoriukujen päällä erottuu jotakin … sanomalehdestä leikeltyä koristerimpsua.  Seinällä riippuu laakea suuri rumpu.

Syötyä on aika käydä nukkumaan. Lehmät on tuotu yöksi katoksen alle talon viereen. Tiellä poikittain seisoo härkä kuin kiiluvasilmäinen vahtikoira.

Lisäämme kaikki mahdolliset vaatteet päällemme ja käymme täkkien alle. Yöpöytänä on tynnyri, johon perheen isä on sulkenut tuliaisiksi tuomamme ruoka-aineet. Hän itse ja Lalibai asettuvat verannan etutilaan, maissinjyväsäiliön viereen.

Aamulla kukot alkavat kiekua kun on vielä pimeää, ja isäntä ja emäntä ovat heti jalkeilla.

Pääskyjen hanke Prayatna Samiti –järjestön kanssa 2017-2019

Eteläisessä Rajasthanin osavaltiossa, Salumberin alueella, kahdeksassa kylässä on perustettu naisten säästö- ja lainaryhmät. Naiset saavat koulutusta vihannesten ja hirssin viljelystä, hedelmäpuiden kasvatuksesta, karjanhoidosta, metsäoikeus- ja metsänsuojeluasioista sekä vaikuttamisesta kylähallinnon kautta. Jotkut naiset ovat saaneet vihreästä verkosta rakennetun kasvihuoneen (varjoa, ei lämpöä varten).

Koulutuksessa uusia tärkeitä asioita ovat muun muassa kompostimullan ja erilaisten luomulannoitteiden ja -torjunta-aineiden valmistaminen, rivikylvö, kasvipenkkien perustaminen ja uusien vihanneslajien käyttöön ottaminen. Myös vuoro- ja väliviljely on avannut mahdollisuuksia lisätä tuotantoa kivisillä rinnemailla.

Pääskyjen toiminnanjohtaja Heli Janhunen ja hallituksen jäsen Katri Simonen vierailivat Intiassa 2.-14.12.2018 hankkeen monitorointimatkalla.

Julkaistu Pääskyjen jäsenlehdessä 1/2019.