Ajankohtaista

Home 2021 syyskuu
Julkaistu 29.9.2021 kategorioissa Hanke, Kehitysyhteistyö, Nepal, Pääskyt

Mahbharatan vuoriston vanhimpia asukkaita ovat olleet chepangit. Heitä pidettiin ennen Nepalin parhaimpina metsästäjinä, ja heidän suurin jumalansa oli Namrung, metsästyksen jumala.

Julkaistu 8.9.2021 kategorioissa Hanke, Kehitysyhteistyö, Nepal, Pääskyt

Sahara Nepalin työntekijät ovat hienosti onnistuneet viemään hankettamme eteenpäin koronapandemiasta huolimatta. Hyödynsaajista ensimmäisinä jo 162 pienviljelijää, joista peräti 80 % naisia, on saanut koulutusta vihannesten ja juuresten viljelystä.

Julkaistu 3.9.2021 kategorioissa Nepal, Pääskyt

Nepal ja Afganistan ovat kaukana toisistaan, mutta niillä on yhteistä raskasta historiaa. Niiden sotilaat ovat taistelleet toisiaan vastaan yli 200 kertaa viimeisen noin kahden sadan vuoden aikana.

Julkaistu 1.9.2021 kategorioissa Hanke, Kehitysyhteistyö, Nepal, Pääskyt

“Kun minut vuoden 2019 alussa rekrytoitiin NAFANiin, olin juuri valmistunut lukiosta. Vapaa-ajallani autoin vanhempiani peltotöissä. En tiennyt muusta todellisuudesta”, kertoo hankkeen nuori yhteisökoordinaattori Hukum Bahadur Malla.